torstai 31. lokakuuta 2013

Tänään on hyvä päivä


Voi miten hyvä fiilis onkaan, pitkästä aikaa en keksi mitään valittamisen aihetta.

Kuten olen täällä jo kirjoitellutkin, ei tuo koulu enää kiinnosta yhtään. Lintsauksia on tullut viime aikoina niin paljon että eilen sain sitten tehtyä viimeinkin sen liikkeen joka olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten, se tässä eniten harmittaa että kituutin tuolla turhan takia näinkin pitkään.

Menin siis mun kesätyöpaikalle moikkaamaan tuttuja ja kyselemään kuulumisia. Kahvikupposen äärellä sain sitten kerrottua että ei enää tuo koulu kiinnosta yhtään ja tammikuussa olisi intti, tässä olis nyt kaksi kuukautta jonka ajalle pitäis keksiä jotain tekemistä. Ja ne ihanat ihmiset ottivat mut avosylein vastaan, tänään tuli työsopimus postissa ja viikonloppuna palaan Itellan palvelukseen! Varhaisjakelua alan tehdä taas, nyt vaan viikonloppuisin ellei tarvetta ilmene lisää, mielelläni mä viikollakin siellä tekisin töitä. Ja päiväjakeluunkin ne mua olivat ottamassa, varmaan joulun lähestyessä pääsen tekemään sitäkin!

Tänään sitten lähdin aamupäivällä liikkeelle ja kävin aluksi vanhalla lukiolla moikkaamassa vanhoja opettajiani ja juttelemassa mukavia. Sieltä jatkoin nykyiselle koululle ja ilmoitin opintosihteerille että nyt saa riittää, haluan erota koulusta. Hän passitti mut koulukuraattorille jonka kanssa juttelin mukavia ja hän oli tyytyväinen siitä että mulla on niin selkeät tulevaisuuden suunnitelmat (suoraan töihin -> vuodenvaihteessa armeijaan -> armeijan jälkeen töihin ja mahdollisesti opiskelupaikan haku) ja sitten kirjoitin eropaperit ja kävelin toistaiseksi viimeistä kertaa ulos siitä rakennuksesta.

Lauantai-aamuna kello 2 pintaan ponnistan sitten micran renkaat vinkuen postille. Kyllä sinne saavuttuani eilen tajusin, miten paljon mulla onkaan ollut ikävä sinne. Harmittaa ettei tullut jäätyä sinne silloin kesän lopussa, kuulemma olisivat sillon mielellään pitäneet mut pidempään. Mutta kun armeija loppuu, suunnitelmissa olisi pyrkiä postille töihin ainakin aluksi, viihdyn tuolla niin hyvin ja tykkään kovasti työnkuvasta ja työkavereista. Autolla ajelu on mukavaa ja kyllähän tuo sotilaskuljettajakoulutuskin tukee logistiikka-alalla työskentelyä oikein hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti