sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kuullos pyhä vala


Hämeen Rykmentin viimeinen saapumiserä vannoi sotilasvalansa pilvisenä perjantaina 21.2. ja itse sain kunnian olla yksi reilusta kahdesta ja puolestasadasta alokkaasta jotka vannoivat uskollisuutta isänmaalle. Tilaisuus oli juhlallinen ja perinteikäs ja aivan varmasti ikimuistoinen.

Vanhemmat ja pikkuveli olivat mukana seuraamassa valaa ja sen jälkeen tutustumassa meidän yksikköön ja tupaan. Lopuksi käytiin mukessa hernekeitolla ja pannarilla ja käytiin katselemassa kalustoa pihalla. Lomapuhuttelu koitti jo kello 14 ja päättyi kapteenin sanoihin "Voitolla yöhön, Esikuntaeskadroona" ja me vastattiin "Voitolla yöhön, herra Kapteeni". Sitten koitti käsky lomille MARS, ja matka kotia kohti saattoi alkaa. 

Ensi viikonloppu meneekin gineksessä ja hajottaa jo valmiiksi. Mutta tällä kertaa oon varautunut, aion ottaa lukemista mukaan ja nyt on enemmän urheilukamppeita, onpahan sitten tekemistä vapaa-aikana niin ei ehkä ehdi niin paljoa kaipailla kotiin. Lisäksi tänään lähden kassulle omalla autolla, jos iltalomat koittaa niin on mukavempi lähteä niitä viettämään johonkin päin kun ei tarvitse kävely-yhteyksien varassa olla.

Mulla on tässä mukava tuskanhiki pinnassa ja jännittää ihan perkeleesti, pitäisi tiistaina päästä c-kortin tutkinto läpi, toivottavasti ekalla yrittämällä. Eniten pelottaa ajokoe, mä vihaan ajotunteja ja jonkun ammattiautoilijan kanssa ajamista. Keskityn siihen hommaa ja otan sen niin vakavasti ja haluan tilanteesta pois mahdollisimman äkkiä ja sitten sorrun virheisiin. Ja kun teen yhdenkin virheen niin koko suoritus kusee. Oon saanut tästä ihan kiitettävästi noottia ja toivon että huomisilla viimeisillä ajotunneilla pystyn pitämään rauhallisen ja rennon asenteen ja ajatukset mukana. Opettajakin sanoi että kyllähän mä osaan ajaa autoa ja käsittelen sitä hyvin, kaikki riippuu mun asenteesta ja itsetunnosta, pitäisi olla optimistisempi sillä asenne vaikuttaa suoraan suoritumiseen. Mutta ehkäpä tuo menee hyvin, täytyy vaan muistaa keskittyä ja malttaa.
Kulmaan peruuttaminenhan oli mulle aluksi ihan kamalaa, nyt se menee jo aika sujuvasti. Aluksi se oli ihan mieletöntä härväämistä kun en ollenkaan sisäistänyt että mihin suuntaan niitä renkaita käännetään jotta kärry kääntyy sinne kulmaan, ja milloin oikastaan. Mutta kun sen oivaltaa niin se itse suoritushan on helppo. Siitä käsittelykokeesta en stressaa oikeastaan enää, luotan siihen että jos keskityn ja rauhoitun niin se menee kyllä läpi.

Loppuun vielä jotain instagram, räpsyjä. Jos kiinnostaa niin mun instagram löytyy tästä. Sinne päivittelen viikollakin jonkun verran, blogiin kirjoittaminen kun on liian vaivalloista ja aikaavievää..

Nakkisuoja

Kerran jouduin päivystämään kiinnioloviikonloppuna

Kerran odottelin malttamattomana että kello tulee pykälään
ja lomapuhuttelu koittaisi

Siellä ne jotkut taistelijat tetsaa munat turpeessa kun kuskikurssi
istuu +4 tuntia päivässä teoriatunnilla. Itse ainakin viihdyin mutta
nukkuvien miesalokkaiden korkeasta lukumäärästä päättelin että
joillakin teki vähän tiukkaa.

Kerran mietin että miks tuntuu niin hassulta kävellä tuvasta
vessaan. Vilkasin peiliin ja huomasin että tukkahan se siinä
vallan valtoimenaan hulmuaa, ei siitä kukaan matkalla
kuitenkaan huomauttanut, ei niitä hirveesti kiinnosta.

Alokas Nönnönnöö matkalla tv-tupaan. Hennalassa on niin
kylmä ettei puhettakaan että pikkumustissa ja t-paidassa menisin
tv-tupaan, tuolla vilustuu suunnilleen sisätiloissakin..

Torstaina alokas, perjantaina lentosotamies ja ensi perjantaina oppilas!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Uusia tuulia!

Viime kerrasta on aikaa taas tovi, ei ole tuo nettiin pääsy itsestäänselvää kännykälläkään kun tuppaa nuo varuskunnat olemaan sellaisia bunkkereita että oman liittymäni kuuluvuus on ollut tosi surkea..
No joka tapauksessa, paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen!

En aiemmin tänne mainostanutkaan, mutta ilmoitin Ilmasotakoulussa halukkuudestani lähteä johtajakoulutukseen. Ja koska olen esivalittu kuski niin ihan luonnollisesti tämä tarkoitti moto-aukkia. Siinä sitten soiteltiin milloin kenellekin ja vekslattiin edestakaisin, sitten olikin hirvee kiire järjestää mulle P2-koetta ja lääkärintarkastusta sun muuta. Lopputulos oli se että viime viikon keskiviikkona eräs esimiehistäni ilmoitti että "Onneksi olkoon alokas ---, te lähdette huomenna Lahteen". Tämä selvä, ei muuta kun tavaroita pakkaamaan.
Seuraava päivä kului pakkaillessa ja tavaroita palauttaessa. Poikien tuvassa kävin tekemässä jäynän Tikkakoski TJ0-päivän kunniaksi ja semmoista.

Lahdessa on ollut.... erilaista. Meno on ihan erilaista kuin meillä oli, on ollut paljon vieraita käytäntöjä joita mulle ei ole sen kummemmin selitetty, mun on vaan pitänyt omaksua ne. Ihan hyvin sinne viikossa jo sopeutui. Mun oli tarkoitus päästä viime viikonloppuna lomille, mutta niin vaan lomat paloi viime tingassa koska viime viikonloppuna oli rästiin jääneiden ATT:n ja taistelijan tutkinnon suoritus. Omalta osaltani meni molemmat päin persettä, mutta se ei haittaa koska olen joka tapauksessa jo valittu aukkiin.  Valan vannon ensi viikonloppuna, tikkakoskelaisilla oli vala jo viime viikonloppuna.

Nyt mulla on ollut ohjelmassa vaan autohommia. Olen istuskellut C1- ja C1E-tunneilla ja ajanut. Teoriatunnit menee ihan hyvin, tiedän asioista teoriassa jo ennestäänkin aika paljon ja autot on sinäänsä tuttuja. Mutta kun käytännössä mulla ei ole mitään kokemusta perävaunun käsittelystä niin voitte vaan kuvitella miten hyvin mulla menee kulmaan peruutukset. No tänään, kolmantena harjoituspäivänä, se alkoi jo sujua ihan hyvin. Muuten se on ollutkin ihan onnetonta härväämistä. Liikenteen seassa ajo sujuu ihan hyvin kunhan vaan muistan olla kiirehtimättä vaihteiden kanssa ja muistan jättää tarpeeksi tilaa oikeelle puolelle maantieajossa.

Mulla on hirvee ikävä vanhaan varuskuntaani, onneksi pääsen kesäkuun loppupuolella takaisin sinne, alikersanttina! Mulla on ollut viime viikon aikana ohan järjettömän paha olla aina ajottain, on ollut niin kova koti-ikävä ettei ole tosikaan. Mutta on ollut paljon hyvääkin, meillä on mukavia naisia ja mukavia johtajia, sen puoleen täällä on asiat kunnossa. Oon ollut myös vmtk-liikuntakerhoissa ja istuskellut sotkussa ja semmoista. Ja viimeinkin alan tunnistaa vähän meidän joukkuelaisia, ekat 5 päivää meni niin että mä istuin melkein aina väärässä pöydässä ja menin pari kertaa väärään muotoon koska en vaan tunnista ketään. Sitten juoksen ympäriinsä ja huutelen toista kuljetusjoukkuetta.. No nyt alkaa helpottaa kun muutama mies on jäänyt jo muistiin jopa sukunimeltäänkin!

PS Eilen oli oikein siistiä, sain viedä muodon oppitunnille! Tää on toinen kerta kun pääsin kyseiseen tehtävään. Olenkohan jotenkin sairas mieleltäni vai mikä siinä on, että saan suurta mielihyvää kun saan huutaa härvääville palvelustovereille että "MUODOSSA EI HÄRVÄTÄ!" ja huutaa tahtia. En malta odottaa aukkia!

Mutta nyt oma koti <3 Muu joukkue on vielä lauantain kiinni, minä anoin huomisen hölliksi koska henkilökohtainen syy. Ja tänään lähdin niin aikaisella bussilla että ehdin treeneihinkin. Onpa ihanaa olla taas kotona ja perheen luona! Nyt täytyy yrittää katsoa rästiin jääneitä jaksoja The Vampire Diariesista, The Originalsista ja The Walking Deadista.. Äsken rötväsin sohvalla ja katsoin kun leijonat näytti Norjan pojille jääkiekkoilun mallia.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Mosaleiri

Nyt se on ohi! Ai että kun sitä kelpaa muistella nyt olleena ja menneenä asiana. Leirin aikana oli useita hetkiä kun epäilin mielenterveyttäni kun vapaaehtoisesti moiseen olen lähtenyt. Nyt jälkeenpäin on kuitenkin ihan mahtava fiilis kun sen leirin taistelin reippaasti. Veksiin ei tarvinnut lähteä kertaakaan, rakkuloita lukuunottamatta ei tullut taisteluvammoja ja henkinenkin kantti kesti ihan hyvin. Unenpuute oli se inhottavin asia. Oltiin Lohtajalla kolme yötä leirillä ja nukkumiseen oli muutenkin varattu vähän aikaa. Kun siihen vielä lisätään poterovartiovuorot, kipinävuorot ja yöllinen hälytys, niin eihän siinä kauaa ehditty voimia kerätä. Ruokaa meille oli kuitenkin ihan hyvin tarjolla, lisäksi käytin erittäin hyvin hyödykseni mahdollisuudet lipastaa ylimääräistä ruokaa, koska mulla on oikeasti pohjaton ruokahalu ja energiantarve kasvaa reippaasti tuollaisissa oloissa.

Leirin aikana me tehtiin kaikkea jännää. Heitettiin käsikranaatteja, opeteltiin lisää tetsaamisen ja partion toiminnan taitoja, kaivettiin poteroita ja tähystettiin ja ammuttiin vihollisia ja viimeisenä iltana marssittiin yöllä 10 km. Poteron kaivuu oli kyllä semmonen urakka ettei toista ole ihan hetkeen tullut koettua. Kolmena päivänä me kaivettiin niitä poteroita ja neljäntenä täytettiin. Mun poteron paikka oli tietenkin siellä hienolla hiekalla, jossa maa oli umpiroudassa. Kenttälapio vaan iski kipinää ja kaivuu eteni surkeesti vaikka rautakankikin oli apuna. Kyllä sain sitten ihan kelpo polvipoteron aikaseksi, osa joukkueesta kaivoi sulaa multaista maata ja sai kaivettua täysmittaiset pystypoterot.

Leirin jälkeen olin maailman onnellisin ihminen kun päästiin takasin kasarmille. Ja meidän tupa ja oma punkka eivät ole koskaan näyttäneet yhtä kodikkailta kuin sillon. Nyt oon kotona viikonloppua viettelemässä, takana on 11 tunnin yöunet ja ihana päivä kotona ja kaupoilla. Kohta lenkille koiruuden kanssa ja illalla hyvien ystävien seurassa kaupungin yöhön ilmeisesti korjaamaan Lohtajan aiheuttamaa nestehukkaa. Mun ainoat siviilikengät jota kehtaa käyttää ihmisten ilmoilla, on jumissa tupakaapissa jonka lukko meni sekaisin eikä aukea, tämähän sujuu hyvin!