Leiri TJ0, Loma TJ0, TJ13

Olipahan päivä! Aamulla moottorimarssi-osastomme lähti liikkeelle kello 9:00 ja puolenpäivän maissa oltiin takaisin Tikkakoskella. Silmäluomet kävi aika raskaiksi, mutta onneksi kahvikupponen Hankasalmella herätti just sen verran että sain moduulissa matkustaneet varusveijarit ja peräkärryssä olleet viestiromppeet ehjinä kasarmille.

Leirille lähdössä, kenttävarustus pakattuna viimeistä kertaa!

Mullehan leiri ei ollut fyysisesti kovin rasittava, kuljettajien hommat ei ole aina siitä sotilaallisimmasta päästä. Itse käytin vapaa-ajan leirillä hyödykseni kömpimällä masin hyttiin ja nukkumalla päiväunet pää rattiin nojaten. Jos tuli kylmä niin iskettiin webasto tulille ja taas tarkeni. Mun kanssa samassa ryhmityksessä ollut kuljettaja oli tehnyt pelimiehen ratkaisun ja hommannut laturin jolla masissa voi ladata kännykkää, se viimeistään teki leiristä luvattoman miellyttävän.
Taisteluvarustusta piti käyttää muutamaan otteeseen, kun vielä näillä aamuilla jouduttiin rämpimään tuliasemiin ilmahälytysten takia. Yöuntakin sain ihan ruhtinaallisesti, sellasta 7-9 tuntia yössä + päiväunet.

Kenttälounas, jota söin leirin aikana ehkä kaksi kertaa. Ei enää ikinä!
Mun uljas kulkuneuvo. Kyllä mä vanhan kunnon masin olisin mielummin ottanut
Laturi! Tuo leirin pelastus ja taisteluhengen kohottaja
Ja webasto, moto-au:n paras ystävä.

Sodan melskeessä kävin myös tuolla firman pikku kauppakassilla kaupoilla.
Parasta oli katsella ohikulkijoiden ilmeitä kun löin masin parkkiin. Lisäksi
ylimääräistä komiikkaa herättää yleensä se kun hytistä laskeutuukin naispuolinen
kuljettaja.

Yksi vuorokausi oli kohtalaisen rankka kun lähdettiin siirtymään uudelle alueelle klo 23 ja perillä oltiin ensimmäisen ajoneuvon suunnistusvirheiden takia siinä klo 2 pintaan. Siitä lähdin vielä kuljettamaan muutamia taistelijoita kamppeineen ja nukkumaan pääsin vasta 4:30. Kuljettajahommissa hyvä puoli on se että maastossakin meille täytyy taata 6 tunnin yhtämittainen lepo. Niinpä minäkin heräsin joskus kymmenen maissa hyvin nukutun yön jälkeen. Ilman peltoreita en kyllä olisi sinne asti nukkunut kun muu porukka oli jo aamulla hereillä.

Vaikka fyysisesti ei ollutkaan rankkaa niin henkistä kanttia tuo leiri vaati. Mulla on aika pitkä tauko ollut kuljetushommista kun olen ollut ensin p-kauden ryhmänjohtajana ja sitten kuljettajakurssin ryhmänjohtajana. Joten kun piti pimeessä kytkeä ja irrottaa tota pientä yhdistelmää tai yksin peruuttaa lähes 90 asteen kulmaan vielä "väräälle puolelle", semmonen kevyt vitutus ja stressi pyrki pintaan. Mutta mitään en rikkonut enkä töhöttänyt, mistä oon melkein jopa yllättynyt. Lisäksi mulla oli inttiin tullessa alla vain B-kortti ja aukissa meidän kuskihommiin saama koulutus oli yllättävän suppeaa, joten pieni ylimääräinen stressi oli koko ajan päällä. Mutta elossa ja kunnialla selvittiin ja koko komppania sai loistavaa palautetta päättöharjoituksesta!

Viimeinen telttayö käsillä ja fiilis mitä mainioin!

Liekitin tonnikalavoileipää (kun nuo leipien alla olevat tikut syttyi palamaan)
 ja nautin viimeisestä illasta koropj:n lämmössä ja kelasin että kohta tää on ohi. 

Mutta kyllä oon onnellinen kun pääsin lomille. Muuten tuolla olisi kestänyt vielä pidempään kuin tän 11 päivää  mutta mulla alkoi pinna olla aika kireellä monien ihmisten kanssa. Kun ollaan poikkeuksellisissa olosuhteissa ja jatkuvassa kanssakäynnissä, alkaa väistämättä kaivata omaa rauhaa ja toisista ihmisistä alkaa löytyä harvinaisen ärsyttäviä piirteitä. Mulla on aika usein vaikeuksia tulla toimeen tietynlaisten ihmisten kanssa ja tuollaisissa olosuhteissa se vaan korostuu. Viihdyn erinomaisesti omissa oloissani ja siksipä oon niin onnellinen että nyt on pari päivää aikaa tehdä omia hommia eikä tarvitse huomioida ketään. Vaikka intin aikana saakin paljon kavereita niin enpä usko että siviilissä tullaan törmäilemään ikinä. Siitä oon ihan kiitollinen, tää on vain väliaikaista ja kohta ohi.

Palvelusaikani kolmas sulhanen aamuauringossa. 

Nyt unten maille ja nauttimaan kiireettömistä lomapäivistä ja nollaamaan ajatuksia! TJ12,

Lopuksi somessa olevan inttikuvaviikon kunniaksi kuvia kesältä, uusien
alokkaiden leiriltä Lohtaja Sunny Beachilta. Onnellinen moto au siellä
luonnollisessa ympäristössään poteronkaivuussa?

TJ18 - lopun alkua

Vähiin alkaa käymään aamut! Ihan käsittämätöntä ajatella että reilu pari viikkoa enää ja sitten tää on ohi.

Kun uusien kuljettajien autokoulu loppui, mulla alkoi 16 päivän lomat jonka aikana ehti sopivasti unohtaa kaiken koko laitoksesta ja suurin osa ihmisistäkin painui ihan unholaan. Teki niin hyvää päästä maistamaan siviilielämää, toisaalta nyt sitä odottaa kahta kauheemmin kun muistaa miten vapauttavalta ja rentouttavalta se tuntui.. Lomien aikana näin muutamaa kaveria kun oli aikaa ja jaksamista kerrankin. Koiran kanssa reippailin ihan urakalla, lenkit oli sellaista 5-13km luokkaa ja ai että mä nautin! Pääsi ulkoilemaan luontoon just sillon kun huvitti ja sai kävellä niin paljon kun tietä riitti. Kävin elokuvissa katsomassa Mielensäpahoittajan ja samaistuin päähenkilöön melkein täysin. Koirapuistoilin koiruuden kanssa ja kävin autoilemassa sen kanssa pitkin ja poikin. Talvirenkaatkin vaihdoin vihdoin ja viimein. Aloitin katsomaan uutta tv-sarjaa ja jäin koukkuun (The Big Bang Theory) ja kävelin 5 kilometriä Tuurin kyläkaupassa ostoksilla ollessani.

Eli joo, oli vähän kyistä palata takaisin valtion sirkukseen. Sunnuntai-iltana tulin ja tiistaiaamuna lähdettiin loppusotaan. Aijai, kevyt muutos arkirutiineihin kun vielä viimeisen kerran joutuu nukkumaan pj-teltassa ja kantamaan tota vanhaa tetsaria sekä elämään leivällä ja hedelmillä (pakkiruokaa en syö, ei oo mun juttu). Onneksi sentään viimeinkin pääsin koulutustani vastaavaan hommaan eli kuljettajaksi. Okei maavoimissa mun hommani olisi ihan eri mut onhan nää ylivoimaisesti parhaita hommia. Kun katselee noita kelanvetäjiä ja spolleja täältä masin lämmöstä.. Ei voi valittaa. Leiri TJ5! Vähiin käy ennen kun loppuu!

Kyllä mä odotan siviiliin pääsyä, on tämä laitos jo nähty ja kyllä täältä jo joutaisi pois. Pientä gonahtelua alkaa olla ilmassa kun tajuaa että kohta pääsee reserviin ihan lopullisesti ja pääsee jatkamaan omaa elämää. Opiskelupaikkoja on katseltu ja luultavasti tammikuussa alkaa koulu. Ja ensi keväänä meille tulee koiranpentu! Kaikkea jännää on tiedossa, hoidetaan nyt tää leiri ja viimenen puoltoistaviikkonen jotenkin kunnialla loppuun.

Lahti TJ32

Joskus käytän siviilivaatteitakin nykyään! Tässä mä ja Patrik vietellään
aurinkoista sunnuntaita ja nautitaan ennen kun mulla taas illalla koittaa lähtö.

On taas nähtävästi jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Sinäänsä hassua, aikaa on nyt enemmän ja kaikinpuolin mahdollisuuksia kirjoittelulle olisi useemmin mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. No korjattakoon tämä paha tapa saman tien.

AUK2 on pyörinyt jo useamman viikon ajan ja aika oikeesti kuluu ihan huomaamatta! Nyt varsinkin kun olen lusinut viimeisenkin Lahti-gineksen niin tuntuu että viikonloppuja on ihan koko ajan. Muutenkin elämä on paljon kivempaa nyt kun AUK2 ja moottorihommat alkoi.


Palataan kuitenkin vielä hetkiseksi AUK1 loppuun. Ennen kun viimeinen viikko ykköskurssia alkoi, koitti ylenemispäivä. Olin itse osannut vähän odotella että voisi sieltä ehkä se korpraalin nappula osua kohdalle, ja niinhän se osuikin! Alle puolet meistä yleni joten osaan kyllä antaa arvoa tälle nakkiauralle.
Samana viikonloppuna tehtiin vertaisarviointeja ja annettiin ja kerättiin palautetta toisistamme. Myös meidän linjanjohtaja antoi jokaiselle henkilökohtaisen palautteen ja kertoi meidän vahvuuksista ja kehittämisalueista. Itse sain erittäin hyvät palautteet ja etenkin linjanjohtajan mulle osoittamat kehut tuntuivat äärettömän hyviltä ja nostattivat mielialaa. Sain mm kuulla hyvää palautetta itsekuristani, itsevarmuudesta (josta kuulemma useat jätkät voisivat ottaa mallia), siitä että pystyn näyttämään fyysistä esimerkkiä ja tieto-taito-tasostani. Vertaisilta sain taas monenlaista hyvää palautetta ja jokunen kehittämiskohdekin sieltä tuli ilmi. Parhaat kommentit oli kuitenkin "Oot yks jätkistä" ja "Sulla on isommat kivekset kun monella meistä"

Moto-AUK on ollut ihan hienoa aikaa, oon viihtynyt näissä hommissa hyvin. Autojuttuja vois olla vielä enemmänkin, mutta kyllä nää ammattipätevyysopinnot, autojen rassaukset ja rakennekoulutukset sekä motoleirit on tarjonneet mahdollisuuksia olla autojen parissa. Nyt olis jäljellä vielä jonkin verran ammattipätevyyksiä, yks leiri ja jotain muuta näiden neljän jäljellä olevan viikon aikana. Niin ja sitten RTK. Se nyt ehkä on ainoa mikä tässä ketuttaa enää. Mutta saattaapi olla niin että se on mun viimeinen jalkamarssi palvelusaikana, ainakaan toista yhtä raskasta ei oo tulossa enää. Ja kun kerran kiväärilinjan tutkinnosta on selvinnyt niin joku RTK nyt menee varmaan, pieni vitutus kuuluu asiaan.

Tässä sitten jotain kuvatuksia arjesta ja elämästä
(hävettää tuo baretti, ei se enää noin karjalanpiirakka ole)

Vainmoottorimiesjutut... infrasunin lämmössä bankottelu
sääsuojassa

So Happy I Could Die

Siinä se nyt on! Kiväärilinjan merkki koristaa lomapuvun hihaa ja muistuttaa mua tästä eteenpäin siitä mitä oon viime viikkoina saanut kokea. AUK1 oli omalla tavallaan mahtavaa aikaa, mutta tavallaan se oli raskasta ja uuvuttavaa. Nyt jälkeenpäin muistelen ylpeydellä menneitä viikkoja ja mieleeni tulee lähinnä hyviä muistoja. Mutta oli siellä niitäkin hetkiä kun tuntui että seinät kaatuu päälle ja kaikki menee penkin alle. Oli muutamia todella toivottomia hetkiä, mutta ennen kaikkea muistan että pääsin niistäkin yli.

Parasta oli saada palautetta omista suorituksistaan ja kehittyä niiden mukaisesti. Etenkin positiiviset kommentit jäivät mieleeni ja auttoivat jaksamaan silloinkin kun tuntui vaikealta. Meillä oli palauteoppitunti tätä leiriä edeltävästä leiristä, ja siellä mainittiin neljä tehtävissään onnistunutta ja hyväasenteista taistelijaa, ja mun nimeni oli siellä ja perusteluina maininnalle oli:

"Vedit todella tunteella alusta loppuun ryhmän johtajana ja ryhmä toimi hyvin"

Linjan johtaja sanoi että annoin hyviä ja selkeitä käskyjä joissa kävi ilmi kaikki oleellinen. Lisäksi hän mainitsi että oli ilo katsella sitä vauhtia jolla syöksyin tuliasemaani. Sain myös alaisiltani hyvää palautetta johtajasuorituksen arviointilomakkeeseen. Tästä on eittäin hyvä jatkaa eteenpäin!

Viime viikolla oltiin siis suorittamassa hyökkäysleiriä ja tutkintoa. Hyökkääminen osana jääkäriryhmää tuli tutuksi jo puolustusleirillä mutta varsinkin tuolla viime leirillä. Se on jännä miten pyörämarssinkin jälkeen tuntuu ettei väsytä ollenkaan kun tietää että piipussa on paukkupateja ja meitä vastassa on oikee vihollinen. Kertaakaan ei hajottanut lähteä harjoitukseen sillä noissa tilanteissa saa jonkun ihmeellisen adrenaliiniboostin jonka voimalla jaksaisi syöksyä eteenpäin vaikka miten pitkään.
Leiriin kuului paljon muitakin siistejä juttuja, kaikkea en edes muista kun meidän päivät oli niin täysiä ja koko ajan oltiin menossa. Yöt vietettiin sissiteltoissa, joista itse ainakin tykkään enemmän kuin puolijoukkueteltassa. Vaikka välillä vieruskaveri pyöriikin omalle patjalle tai joku huutaa unissaan ja herättää koko teltan, tai välillä sukkahiki ja pieru haisee, sissiteltta on mukava ja nopeasti lämpiävä teltta jossa saan itse aina parhaat unet.

Leirien parasta antia on ehdottomasti motivaatio-suklaa ja muut ylimääräiset
muonat joilla taataan taistelijoiden taistelukyvyn (ja joissain tapauksissa myös
taistelumotivaation) säilyminen!

Itse tutkinto oli... mielenkiintoinen. En lähde tässä sen kummemmin kertomaan mitä siellä tapahtuu, mutta sen sanon että kun on marssittu ja suoritettu rasteja ja sykitty klo 14:30-06:00 vain muutamilla tauoilla, alkaa itse kutakin vähän väsyttämään ja keskittyminen herpaantumaan. Itse pysyin positiivisella fiiliksellä koko ajan, varsinkin kun aamu alkoi sarastaa niin mielessä pyöri vaan ajatus että tänä iltana mä pääsen kotiin! Aamulla meille oli varattu muutama tunti aikaa nukkua teltoissa.

Koska mun tutkinto oli sujunut yllättäen ilman haavereita, toki mä teloin itseni telttaa kasatessa. Työnsin sissikaminan piippua teltan ovesta sisään, ja mun polvi kääntyi sisäänpäin ja muljahti todella kivuliaasti. Mullahan meni polvilumpio sijoiltaan syyslomalla, sen jälkeen toi polvi on kerran muljahtanut vastaavasti. Hetken aikaa istuin ja nielin kyyneliä, sitten raahauduin telttaan nukkumaan. Kun polvi ei tuntunut paremmalta edes muutaman tunnin unien jälkeen, oli pakko mennä ilmoittamaan kouluttajille. Linjan johtaja lähti viemään mut veksiin. Matkalla hän kertoi että mua ei tulla enää hakemaan leirille takas, mutta mun näytöt siittää siihen että kiväärilinjan merkin tuun saamaan kyllä. Perjantai menikin mun osalta sitten veksissä istuessa ja kaupunginsairaalassa röntgenissä. Polvessa ei ole luussa mitään murtumaan viittaavaa, mutta nivelsiteet on varmasti löystyneet nyt näiden iskujen johdosta sen verran että tää vamma voi olla pidempiaikainenkin ja toistuva. Luulen että jos intin jälkeen tää jatkuu, edessä on leikkaus jossa noita nivelsiteitä kiristetään.

Muu joukkue suoritti vielä muutamia sykkimis-suorituksia leirillä ja marssi sitten takas kasarmille, oli muuten onnellisen näköisiä poikia makaamassa kassun nurmikolla päällekkäin ja limittäin.

Sitten tehtiin nopeet aseputsaukset (me vemulit oltiin jo siirretty ja putsattu joukkuekohtainen kalusto) ja teksit, jonka jälkeen nopea lomapuhuttelu jossa meille iskettiin kouraan nuo komeat kiväärilinjan merkit. Ja sitten lomille mars! Jalat tuusan nuuskana raahustin linja-autoasemalle, ostin pitakebabin ja könysin bussiin. Sain just ja just syötyä pitani ennen kun nukahdin ja seuraavaksi heräsinkin vähän ennen Jyväskylää. Sieltä sitten isin kyydillä kotiin, jonne ei ole koskaan ollut isompi ikävä kuin silloin.

Kebabpita, linja-auto ja suuntana koti! Huomatkaa myös
miten kauniissa kunnossa kädet on leirin jäljiltä, sormet on
täynnä pieniä haavoja joista lika lähtee käytännössä vaan
saunassa käymällä.

Maailman paras tunne tuli siitä kun kaivauduin peiton alle ja makasin viime viikonloppuna ostetulla uudella patjalla joka on noin 5 kertaa paksumpi kuin patja mallia puolustusvoimat. 11 tuntia unta oli erittäin tervetullut nollaus kuluneelle viikolle. Viikonlopulle en ollut asettanut mitään suunnitelmia, tavoitteena oli vaan saada unta tarpeeksi ja viettää aikaa kotona perheen kanssa ja rentoutua ja palautua. Tähän mennessä oon ainakin onnistunut tavoitteessani hyvin. Molemmat polvet on todella kipeitä joten lepäämistä on tullut harrastettua senkin vuoksi aika hyvin.

Juokaa te vaan päänne pipiksi lauantaisin,
minä saunoin pihasaunassa ja loppuillan vietin
Roger Moorea (007) katsellen. 

Tuleva viikko on vielä oikeasti AUK1 aikaa, mutta käytännössä me motomiehet suoritetaan jo ammattipätevyyksiä ja jääkärilinja tekee omia juttujaan. Nyt on helpottunut fiilis kun tietää että pahin on ohi ja nyt pääsen niihin hommiin joiden takia tänne tulinkin. Innolla odottelen tulevia motoleirejä joita tulee olemaan tosi paljon. Enää semmonen 10 viikkoa on jäljellä aikaa Hennalassa, kunnes kaks kulmarautaa rinnassa pääsen takaisin Tikkakoskelle. Nyt on hyvä fiilis, illalla lähden jopa ihan mielelläni takaisin Hennalaan koska tiedän että ens viikkoon kuuluu kaikkea mielenkiintoista ja hauskaa. Ja ens viikkohan on vaan nelipäiväinen, sen jälkeen koittaa neljän päivän pääsiäisloma! Kyllähän tämä alkaa maistumaan!

RÄJÄHTI!
Säilytän intissä aina kaikki siviilikamat lomakassissa ja
tuon ne lomille kotiin että voin tarvittaessa jättää
ylimääräiset kamat tänne tai ottaa jotain tilalle. Sunnuntaisin
tää on lopputulos kun pakkaan taas seuraavaa viikkoa varten.

Tässä mä edellisen leirin
jälkeen kassulla valmiina
suorittamaan henkilökohtaista
huoltoa.

Vaikka arjessani nään satoja miehiä päivittäin, on tällä hetkellä olemassa vaan yks ukko jota
ikävöin ja se on tää äijä! Patrik on <3

Viime viikonloppuna, silloin vielä ilman kiväärilinjan merkkiä. Nyt oottelen että
saan hihaa koristamaan sen kuskimerkin, sopii hienosti näihin mun ilmavoimien
väreihin meinaan! Ja onhan se moto-auk ainoa oikea auk ;)

Leirielämää

Eilen illalla tää väsynyt soturi saapui kahden leiriviikon jälkeen kotiin. Ensin meillä oli motoleiri ja sitten ginesviikonlopun jälkeen puolustusleiri. Ja edessä ois vielä yksi leiriviikko, kunnes auk1 alkaa olla taputeltu.

Motoleiri oli ehdottomasti Hennala-ajan parasta antia. Oltiin maanantaista torstaihin maastossa, ajettiin maseilla, raseilla, mansikeilla ja eemelillä neljä päivää putkeen. Osa päivistä oli moottorimarssipainotteisia ja osa oli taas ihan puhdasta metsässä ajoa, kaverin ajattamista ja jännissä olosuhteissa ajelua. Oli ihan käsittämättömän kivaa! Etenkin toi maastoajo oli huikeeta. Lisäks ketjutettiin, navetettiin ja vinssattiin ajoneuvoja. Nekin oli hurjan hauskoja hommia.
Ja leiristä parhaan teki toki se että saatiin nukkua sisätiloissa makuupatjoilla ja jotkut onnekkaat ja nopeat jopa punkilla (mm minä!). Meillä kävi sotkuautokin ilahduttamassa erästä iltaa ja samana iltana oli oikein saunakin. Itsehän ainoana saunovana naisena sain hulppean yksityisvuoron, kyllä kelpasi!
Nyt en malttais odotella auk2 motoleirejä ja huoltoleirejä, puolustusvoimien autohommat on kyllä niitä hyviä hommia.

Viikonloppuna meillä oli asekäsittelykokeet. Itse sain täydet pisteet kessistä ja kvkk:sta. Itko meni mutuen hyvin, mutta en kerennyt aikamääreeseen. Apilaksessakin meni vähän liikaa aikaa ja RK meni persiilleen kun kiireessä en saanut lukkoa paikalleen ja siinä menikin ne arvokkaat sekunnit..

Sen verran täytyy kehuskella että kvkk-rastilla tein koko aliupseerikurssin parhaan suorituksen! Tehtävänä oli kasata ase, vyöttää 100 lataria, ampua yksi latari, poistaa se patruunapesästä, irrottaa vyö ja patruunat ja purkaa ase. Tiesin kyllä että oon nopee vyöttäjä ja patruunoiden irrottaja, mutta siinä vaiheessa kun vieressä seisovat alikit ja kurssikaverit alkoi kannustamaan mua ja tajusin että aikaa on kulunut aika vähän, mun tahti vaan kiihtyi. Mun sormista alkoi vuotaa verta ja niihin sattui kun irrotin helvetinmoisella vauhdilla patruunoita. Aseessakin oli verta ja parissa latarissa.. Mun aika oli 5:35 millä irtosi ykkös-sija! Myönnän että oon ylpeä suorituksestani!
Nyt mun haavat on leirin johdosta tulehtuneet ja täynnä likaa, sormien taivuttaminenkin on kivuliasta..

Tää viikko oltiin samassa paikassa puolustusleirillä. Kolme yötä ja neljä päivää kestänyt leiri menikin mun ennakko-odotuksista huolimatta yllättävän vaivattomasti. Meidän puolustusleiriin kuului vähän hyökkäystäkin, ja se oli toki sata kertaa mielekkäämpää kuin puolustaminen. Kyllä paukkupatruunoin käyty taistelu jotu-leiriläisiä vastaan on aina mielekkäämpää kuin poteroralli ja yölliset hälyytykset tuliasemiin.. Lisäksi ammuttiin apilaksella valopatruunoita ja kvkk:lla tauluun kovilla ja valopatruunoilla. Oli hienoja kokemuksia molemmat, etenkin toi kvkk on aika mahtava peli jota voisin itsekin käyttää enemmän meidän harjoituksissa jos se olis kevyempi ja käytännöllisemmin kuljetettavissa myöskin tämmöisten persjalkaisten käytössä.

Itse toimin leirin alun ryhmänjohtajana. Saatiin hommat hoidettua ripeesti ja hyvin ja kuulin villejä juttuja että meidän Luutnantti oli kehunut mun johtamista kun lähdettiin suoja-asemista tuliasemiin. Eräs toisen ryhmän taistelija taas sanoi että metässä kuului kaikista koviten mun huuto, kun ohjasin tulta ja pyysin ilmotuksia partioilta..
Fyysisesti en ole leirin jäljeltä kovin rikki. Ainoastaan päkiät kipeytyi ihan mielettömästi eilen marssilla. Mulle rankinta leirissä oli ehkä pyörämarssi ja siirtymiset pidemmillä välimatkoilla. Taisteluliivi on mulle epäsopiva ja painaa vähän ikävästi. Polkupyöräillessä taas iskee yleensä kauhea ketutus päälle ja siihen kun lisää sen että jalat alkaa jossain vaiheessa painaa ihan helvetisti, voi vaan todeta että pyörämarssit ei oo se mun juttu. Mutta aina kun päästiin taistelupaikoille, se kipu unohtui ja taistellessa ei sattunut mihinkään ja jalka nousi ihan vauhdikkaasti.
Raskainta leirissä oli valvominen. Yhenä yönä nukuin reilu tunnin. Illalla ehdin vähän torkahtaa kunnes tuli hälytys. Sen jälkeen nukuin ehkä tunnin ennen kuin lähdin tiedusteluosaston kanssa tiedustelemaan vihollista. Sen jälkeen suoraan poterovartioon jonne mut vapauttamaan tullut jamppa saapui puol tuntia liian myöhään. Sitten nukkumaan alle tunniksi ennen kun koitti herätys. Onneks seuraavana päivänä oli sitten päivän aikaan useita reilu tunnin mittaisia taukoja joilla ehti loikoilla teltassa ja kaminan lämmössä.
Menomatka mentiin pyörämarssilla ja takas marssittiin jalan, suuntaansa matkaa on noin 15km. Takas tullessa jalat oli nilkoista alaspäin ihan tulessa mutta hymy sen kun leveni kun matka lyheni ja loppumatkan juoksinkin ihan innolla kun tiesin että nyt se on ohi! Sitten vielä kävely bussiasemalle, matkaevääksi kebabpita ja eikun kotia kohti! Isi ja koira olivat mua asemalla vastassa ja kotona heitin välittömästi nukkumaan kissan viereen sängylle. Oma sänky ei oo koskaan tuntunut niin hyvältä kuin eilen illalla.

Tää viikonloppu on pyhitetty ihan vaan rötväämiselle ja nauttimiselle, ens viikolla meillä on neljän päivän mittainen hyökkäysleiri johon kuuluu kiväärilinjan tutkinto. Tornareiden mukaan äärimmäisen kuormittavat kaksi vuorokautta -  niin henkisesti kuin fyysisestikin - on edessä, joten nautitaan nyt kun vielä voidaan!