So Happy I Could Die

Siinä se nyt on! Kiväärilinjan merkki koristaa lomapuvun hihaa ja muistuttaa mua tästä eteenpäin siitä mitä oon viime viikkoina saanut kokea. AUK1 oli omalla tavallaan mahtavaa aikaa, mutta tavallaan se oli raskasta ja uuvuttavaa. Nyt jälkeenpäin muistelen ylpeydellä menneitä viikkoja ja mieleeni tulee lähinnä hyviä muistoja. Mutta oli siellä niitäkin hetkiä kun tuntui että seinät kaatuu päälle ja kaikki menee penkin alle. Oli muutamia todella toivottomia hetkiä, mutta ennen kaikkea muistan että pääsin niistäkin yli.

Parasta oli saada palautetta omista suorituksistaan ja kehittyä niiden mukaisesti. Etenkin positiiviset kommentit jäivät mieleeni ja auttoivat jaksamaan silloinkin kun tuntui vaikealta. Meillä oli palauteoppitunti tätä leiriä edeltävästä leiristä, ja siellä mainittiin neljä tehtävissään onnistunutta ja hyväasenteista taistelijaa, ja mun nimeni oli siellä ja perusteluina maininnalle oli:

"Vedit todella tunteella alusta loppuun ryhmän johtajana ja ryhmä toimi hyvin"

Linjan johtaja sanoi että annoin hyviä ja selkeitä käskyjä joissa kävi ilmi kaikki oleellinen. Lisäksi hän mainitsi että oli ilo katsella sitä vauhtia jolla syöksyin tuliasemaani. Sain myös alaisiltani hyvää palautetta johtajasuorituksen arviointilomakkeeseen. Tästä on eittäin hyvä jatkaa eteenpäin!

Viime viikolla oltiin siis suorittamassa hyökkäysleiriä ja tutkintoa. Hyökkääminen osana jääkäriryhmää tuli tutuksi jo puolustusleirillä mutta varsinkin tuolla viime leirillä. Se on jännä miten pyörämarssinkin jälkeen tuntuu ettei väsytä ollenkaan kun tietää että piipussa on paukkupateja ja meitä vastassa on oikee vihollinen. Kertaakaan ei hajottanut lähteä harjoitukseen sillä noissa tilanteissa saa jonkun ihmeellisen adrenaliiniboostin jonka voimalla jaksaisi syöksyä eteenpäin vaikka miten pitkään.
Leiriin kuului paljon muitakin siistejä juttuja, kaikkea en edes muista kun meidän päivät oli niin täysiä ja koko ajan oltiin menossa. Yöt vietettiin sissiteltoissa, joista itse ainakin tykkään enemmän kuin puolijoukkueteltassa. Vaikka välillä vieruskaveri pyöriikin omalle patjalle tai joku huutaa unissaan ja herättää koko teltan, tai välillä sukkahiki ja pieru haisee, sissiteltta on mukava ja nopeasti lämpiävä teltta jossa saan itse aina parhaat unet.

Leirien parasta antia on ehdottomasti motivaatio-suklaa ja muut ylimääräiset
muonat joilla taataan taistelijoiden taistelukyvyn (ja joissain tapauksissa myös
taistelumotivaation) säilyminen!

Itse tutkinto oli... mielenkiintoinen. En lähde tässä sen kummemmin kertomaan mitä siellä tapahtuu, mutta sen sanon että kun on marssittu ja suoritettu rasteja ja sykitty klo 14:30-06:00 vain muutamilla tauoilla, alkaa itse kutakin vähän väsyttämään ja keskittyminen herpaantumaan. Itse pysyin positiivisella fiiliksellä koko ajan, varsinkin kun aamu alkoi sarastaa niin mielessä pyöri vaan ajatus että tänä iltana mä pääsen kotiin! Aamulla meille oli varattu muutama tunti aikaa nukkua teltoissa.

Koska mun tutkinto oli sujunut yllättäen ilman haavereita, toki mä teloin itseni telttaa kasatessa. Työnsin sissikaminan piippua teltan ovesta sisään, ja mun polvi kääntyi sisäänpäin ja muljahti todella kivuliaasti. Mullahan meni polvilumpio sijoiltaan syyslomalla, sen jälkeen toi polvi on kerran muljahtanut vastaavasti. Hetken aikaa istuin ja nielin kyyneliä, sitten raahauduin telttaan nukkumaan. Kun polvi ei tuntunut paremmalta edes muutaman tunnin unien jälkeen, oli pakko mennä ilmoittamaan kouluttajille. Linjan johtaja lähti viemään mut veksiin. Matkalla hän kertoi että mua ei tulla enää hakemaan leirille takas, mutta mun näytöt siittää siihen että kiväärilinjan merkin tuun saamaan kyllä. Perjantai menikin mun osalta sitten veksissä istuessa ja kaupunginsairaalassa röntgenissä. Polvessa ei ole luussa mitään murtumaan viittaavaa, mutta nivelsiteet on varmasti löystyneet nyt näiden iskujen johdosta sen verran että tää vamma voi olla pidempiaikainenkin ja toistuva. Luulen että jos intin jälkeen tää jatkuu, edessä on leikkaus jossa noita nivelsiteitä kiristetään.

Muu joukkue suoritti vielä muutamia sykkimis-suorituksia leirillä ja marssi sitten takas kasarmille, oli muuten onnellisen näköisiä poikia makaamassa kassun nurmikolla päällekkäin ja limittäin.

Sitten tehtiin nopeet aseputsaukset (me vemulit oltiin jo siirretty ja putsattu joukkuekohtainen kalusto) ja teksit, jonka jälkeen nopea lomapuhuttelu jossa meille iskettiin kouraan nuo komeat kiväärilinjan merkit. Ja sitten lomille mars! Jalat tuusan nuuskana raahustin linja-autoasemalle, ostin pitakebabin ja könysin bussiin. Sain just ja just syötyä pitani ennen kun nukahdin ja seuraavaksi heräsinkin vähän ennen Jyväskylää. Sieltä sitten isin kyydillä kotiin, jonne ei ole koskaan ollut isompi ikävä kuin silloin.

Kebabpita, linja-auto ja suuntana koti! Huomatkaa myös
miten kauniissa kunnossa kädet on leirin jäljiltä, sormet on
täynnä pieniä haavoja joista lika lähtee käytännössä vaan
saunassa käymällä.

Maailman paras tunne tuli siitä kun kaivauduin peiton alle ja makasin viime viikonloppuna ostetulla uudella patjalla joka on noin 5 kertaa paksumpi kuin patja mallia puolustusvoimat. 11 tuntia unta oli erittäin tervetullut nollaus kuluneelle viikolle. Viikonlopulle en ollut asettanut mitään suunnitelmia, tavoitteena oli vaan saada unta tarpeeksi ja viettää aikaa kotona perheen kanssa ja rentoutua ja palautua. Tähän mennessä oon ainakin onnistunut tavoitteessani hyvin. Molemmat polvet on todella kipeitä joten lepäämistä on tullut harrastettua senkin vuoksi aika hyvin.

Juokaa te vaan päänne pipiksi lauantaisin,
minä saunoin pihasaunassa ja loppuillan vietin
Roger Moorea (007) katsellen. 

Tuleva viikko on vielä oikeasti AUK1 aikaa, mutta käytännössä me motomiehet suoritetaan jo ammattipätevyyksiä ja jääkärilinja tekee omia juttujaan. Nyt on helpottunut fiilis kun tietää että pahin on ohi ja nyt pääsen niihin hommiin joiden takia tänne tulinkin. Innolla odottelen tulevia motoleirejä joita tulee olemaan tosi paljon. Enää semmonen 10 viikkoa on jäljellä aikaa Hennalassa, kunnes kaks kulmarautaa rinnassa pääsen takaisin Tikkakoskelle. Nyt on hyvä fiilis, illalla lähden jopa ihan mielelläni takaisin Hennalaan koska tiedän että ens viikkoon kuuluu kaikkea mielenkiintoista ja hauskaa. Ja ens viikkohan on vaan nelipäiväinen, sen jälkeen koittaa neljän päivän pääsiäisloma! Kyllähän tämä alkaa maistumaan!

RÄJÄHTI!
Säilytän intissä aina kaikki siviilikamat lomakassissa ja
tuon ne lomille kotiin että voin tarvittaessa jättää
ylimääräiset kamat tänne tai ottaa jotain tilalle. Sunnuntaisin
tää on lopputulos kun pakkaan taas seuraavaa viikkoa varten.

Tässä mä edellisen leirin
jälkeen kassulla valmiina
suorittamaan henkilökohtaista
huoltoa.

Vaikka arjessani nään satoja miehiä päivittäin, on tällä hetkellä olemassa vaan yks ukko jota
ikävöin ja se on tää äijä! Patrik on <3

Viime viikonloppuna, silloin vielä ilman kiväärilinjan merkkiä. Nyt oottelen että
saan hihaa koristamaan sen kuskimerkin, sopii hienosti näihin mun ilmavoimien
väreihin meinaan! Ja onhan se moto-auk ainoa oikea auk ;)

Leirielämää

Eilen illalla tää väsynyt soturi saapui kahden leiriviikon jälkeen kotiin. Ensin meillä oli motoleiri ja sitten ginesviikonlopun jälkeen puolustusleiri. Ja edessä ois vielä yksi leiriviikko, kunnes auk1 alkaa olla taputeltu.

Motoleiri oli ehdottomasti Hennala-ajan parasta antia. Oltiin maanantaista torstaihin maastossa, ajettiin maseilla, raseilla, mansikeilla ja eemelillä neljä päivää putkeen. Osa päivistä oli moottorimarssipainotteisia ja osa oli taas ihan puhdasta metsässä ajoa, kaverin ajattamista ja jännissä olosuhteissa ajelua. Oli ihan käsittämättömän kivaa! Etenkin toi maastoajo oli huikeeta. Lisäks ketjutettiin, navetettiin ja vinssattiin ajoneuvoja. Nekin oli hurjan hauskoja hommia.
Ja leiristä parhaan teki toki se että saatiin nukkua sisätiloissa makuupatjoilla ja jotkut onnekkaat ja nopeat jopa punkilla (mm minä!). Meillä kävi sotkuautokin ilahduttamassa erästä iltaa ja samana iltana oli oikein saunakin. Itsehän ainoana saunovana naisena sain hulppean yksityisvuoron, kyllä kelpasi!
Nyt en malttais odotella auk2 motoleirejä ja huoltoleirejä, puolustusvoimien autohommat on kyllä niitä hyviä hommia.

Viikonloppuna meillä oli asekäsittelykokeet. Itse sain täydet pisteet kessistä ja kvkk:sta. Itko meni mutuen hyvin, mutta en kerennyt aikamääreeseen. Apilaksessakin meni vähän liikaa aikaa ja RK meni persiilleen kun kiireessä en saanut lukkoa paikalleen ja siinä menikin ne arvokkaat sekunnit..

Sen verran täytyy kehuskella että kvkk-rastilla tein koko aliupseerikurssin parhaan suorituksen! Tehtävänä oli kasata ase, vyöttää 100 lataria, ampua yksi latari, poistaa se patruunapesästä, irrottaa vyö ja patruunat ja purkaa ase. Tiesin kyllä että oon nopee vyöttäjä ja patruunoiden irrottaja, mutta siinä vaiheessa kun vieressä seisovat alikit ja kurssikaverit alkoi kannustamaan mua ja tajusin että aikaa on kulunut aika vähän, mun tahti vaan kiihtyi. Mun sormista alkoi vuotaa verta ja niihin sattui kun irrotin helvetinmoisella vauhdilla patruunoita. Aseessakin oli verta ja parissa latarissa.. Mun aika oli 5:35 millä irtosi ykkös-sija! Myönnän että oon ylpeä suorituksestani!
Nyt mun haavat on leirin johdosta tulehtuneet ja täynnä likaa, sormien taivuttaminenkin on kivuliasta..

Tää viikko oltiin samassa paikassa puolustusleirillä. Kolme yötä ja neljä päivää kestänyt leiri menikin mun ennakko-odotuksista huolimatta yllättävän vaivattomasti. Meidän puolustusleiriin kuului vähän hyökkäystäkin, ja se oli toki sata kertaa mielekkäämpää kuin puolustaminen. Kyllä paukkupatruunoin käyty taistelu jotu-leiriläisiä vastaan on aina mielekkäämpää kuin poteroralli ja yölliset hälyytykset tuliasemiin.. Lisäksi ammuttiin apilaksella valopatruunoita ja kvkk:lla tauluun kovilla ja valopatruunoilla. Oli hienoja kokemuksia molemmat, etenkin toi kvkk on aika mahtava peli jota voisin itsekin käyttää enemmän meidän harjoituksissa jos se olis kevyempi ja käytännöllisemmin kuljetettavissa myöskin tämmöisten persjalkaisten käytössä.

Itse toimin leirin alun ryhmänjohtajana. Saatiin hommat hoidettua ripeesti ja hyvin ja kuulin villejä juttuja että meidän Luutnantti oli kehunut mun johtamista kun lähdettiin suoja-asemista tuliasemiin. Eräs toisen ryhmän taistelija taas sanoi että metässä kuului kaikista koviten mun huuto, kun ohjasin tulta ja pyysin ilmotuksia partioilta..
Fyysisesti en ole leirin jäljeltä kovin rikki. Ainoastaan päkiät kipeytyi ihan mielettömästi eilen marssilla. Mulle rankinta leirissä oli ehkä pyörämarssi ja siirtymiset pidemmillä välimatkoilla. Taisteluliivi on mulle epäsopiva ja painaa vähän ikävästi. Polkupyöräillessä taas iskee yleensä kauhea ketutus päälle ja siihen kun lisää sen että jalat alkaa jossain vaiheessa painaa ihan helvetisti, voi vaan todeta että pyörämarssit ei oo se mun juttu. Mutta aina kun päästiin taistelupaikoille, se kipu unohtui ja taistellessa ei sattunut mihinkään ja jalka nousi ihan vauhdikkaasti.
Raskainta leirissä oli valvominen. Yhenä yönä nukuin reilu tunnin. Illalla ehdin vähän torkahtaa kunnes tuli hälytys. Sen jälkeen nukuin ehkä tunnin ennen kuin lähdin tiedusteluosaston kanssa tiedustelemaan vihollista. Sen jälkeen suoraan poterovartioon jonne mut vapauttamaan tullut jamppa saapui puol tuntia liian myöhään. Sitten nukkumaan alle tunniksi ennen kun koitti herätys. Onneks seuraavana päivänä oli sitten päivän aikaan useita reilu tunnin mittaisia taukoja joilla ehti loikoilla teltassa ja kaminan lämmössä.
Menomatka mentiin pyörämarssilla ja takas marssittiin jalan, suuntaansa matkaa on noin 15km. Takas tullessa jalat oli nilkoista alaspäin ihan tulessa mutta hymy sen kun leveni kun matka lyheni ja loppumatkan juoksinkin ihan innolla kun tiesin että nyt se on ohi! Sitten vielä kävely bussiasemalle, matkaevääksi kebabpita ja eikun kotia kohti! Isi ja koira olivat mua asemalla vastassa ja kotona heitin välittömästi nukkumaan kissan viereen sängylle. Oma sänky ei oo koskaan tuntunut niin hyvältä kuin eilen illalla.

Tää viikonloppu on pyhitetty ihan vaan rötväämiselle ja nauttimiselle, ens viikolla meillä on neljän päivän mittainen hyökkäysleiri johon kuuluu kiväärilinjan tutkinto. Tornareiden mukaan äärimmäisen kuormittavat kaksi vuorokautta -  niin henkisesti kuin fyysisestikin - on edessä, joten nautitaan nyt kun vielä voidaan!

Aukkikuulumisia

Onnellinen taistelija onnistuneen tetsin jäljiltä!

Niin se AUK1 on hujahtanut jo melkein puoleen väliin ihan huomaamatta ja ilman yhden ainotta blogipäivitystä! Lomia en ole jaksanut tuhlata koneen ääressä istuskellessa vaan ihan huoletta keskittynyt perheen kanssa oleskeluun, lepäilyyn ja rentoutumiseen.

Aukissa menee ihan hienosti. Myönnettäköön että on ollut hajotuksen hetkiä, vaikka leiritkään eivät ole vielä alkaneet. On ollut vaikeempia hetkiä mutta on ollut myös ihan huippuhetkiä. Parhaimpia muistoja tähän mennessä ovat olleet kaikki motolinjaan liittyvät jutut. Ajoneuvojen tyyppikoulutus oli törkeen hauskaa, ajettiin pari päivää kasarmilla vanhojen kuskien kanssa ja tutustuttiin eri ajoneuvojen vaihteistoihin ja muihin ominaisuuksiin. Itse koin jänniä hetkiä kun 8x8 Eemeli upposi akseliaan myöten mutaan ja saatiin käytännön vinssausharjoitus kun sitä ei muuten saatu liikkeelle. Ens kerralla kun joku sanoo "kyllä tästä pääsee, polje vaan lisää kaasua" niin en usko, oli kohtuullisen nöyryyttävä nainen ratissa -hetki.

Lisäksi meillä on ollut ammattipätevyystunteja ja ajokorttijuttuja. Se c-kortti napsahti taskuun myöskin, teoriakoe meni ekalla läpi, käsittelykokeessa kävin kahdesti ja ajokoe meni kerralla läpi. Käsittelykokeen eka kerta meni puihin ihan vaan jännityksen takia, seuraavalla kerralla aikaa menikin sitten vaan 7 minuuttia koko suoritukseen eikä ongelmia ollut ollenkaan. Ajokokeessa stressasin ihan törkeesti, mutta sain hillittyä hermoni ja kaasujalkani siinä määrin ettei suurempia moitteita tullut.

Inssijännityskuva

Tyyppikoulutus on kivaa ja webasto

Muuten me ollaankin sitten sykitty auk-tyyliin ihan huolella. Meiltä vaaditaan aika paljon ja meillä on ollut ihan täyteen buukattuja päiviä. Iltavapaille ei ole ollut asiaa kun illoiksi on määrätty lukupalvelua. Mulla on mennyt kokeet hyvin, kaikista tullut noin keskivertopisteet tai sitä paremmat. Nyt ei ole enää AUK1 aikana kokeita, onneksi. Lukeminen on ollut kyllä ihan mukavaa, saa vähän rauhottua muun sykkimisen jälkeen ja opiskella teoriassa niitä asioita joita sitten leirillä opetellaan käytännössä.

Parasta on gines, tyhjä tupa ja oma rauha!

Päivärahat tuli, päivärahat meni

Seuraavat viikot meneekin metässä sykkiessä. Tai no ensi viikolla on nelipäiväinen motoleiri joka sinäänsä ei ole sykkimistä sanan varsinaisessa merkityksessä mutta onhan se nyt haastavampaa ajella siellä metsässä kuin kasarmialueella. Sitten seuraavalla viikolla on nelipäiväinen puolustusleiri ja sen jälkeisellä viikolla nelipäiväinen hyökkäysleiri johon sisältyy myös kiväärilinjan tutkinto. Toi tutkinto pelottaa jo valmiiksi, nään siitä nyt jo painajaisia ja heräilen keskellä yötä pohtimaan sitä. En oo mitenkään innokas muutenkaan tuolla metsässä juoksentelemaan, maastossa en oo ihan vahvimmillani ja kun tutkinnon on tarkoitus olla fyysisiä ja henkisiä rajoja koetteleva hajottava kokemus, mua hajottaa jo valmiiksi. Yritän uskotella itelleni että metässä on nyt kivempaa kun ei tarvitse pukea lumipukua ja kamalaa vaatekerrosten määrää päälle yms, mutta en vaan osaa asennoitua metsäleireihin mitenkään järin positiivisesti.. Mutta noiden leirien jälkeen mulla alkaakin ammattipätevyysviikko ja samalla viikolla loppuu AUK1, mikä tarkoittaa sitä että pian pääsen niihin autohommiin joihin tänne halusinkin tulla.

Auk sykkii lomillakin..

Meillä on ollut jonkin verran koulutuksia joita ollaan siis itse pidetty vertaisillemme. Itse tykkään noista kovasti, johtaminen on ollut suhteellisen helppoa mulle. Silti oon tyytyväinen ettei mun tarvitse alkaa alokasryhmän ryhmänjohtajaksi, en jaksaisi kokea P-kautta uudelleen. Enkä koe suurta tarvetta muutenkaan kiusata tulevia mortteja.

Oon ollut valitettavasti kipeenä viime aikoina, jouduin ihan aamuvastaanotollekin lähtemään kahtena päivänä. Tauti ei ota vieläkään laantuakseen, kurkku on törkeen kipee, limaa ja kaikkea muuta on poskiontelot ja kaikki tulvillaan ja lisäks yskittää ja on nuha.. Vastustuskyky kun on tällä hetkellä niin matalalla niin pelkään vaan sitä että tuo kolmen viikon leiriputki pitkittää paranemista.

Viime viikon päiväohjelmaan kuului kahtena päivänä tämmöistä mukavaa
+ päivystämistä, kun mulla oli VMTL ja VUP.

Kuullos pyhä vala

Hämeen Rykmentin viimeinen saapumiserä vannoi sotilasvalansa pilvisenä perjantaina 21.2. ja itse sain kunnian olla yksi reilusta kahdesta ja puolestasadasta alokkaasta jotka vannoivat uskollisuutta isänmaalle. Tilaisuus oli juhlallinen ja perinteikäs ja aivan varmasti ikimuistoinen.

Vanhemmat ja pikkuveli olivat mukana seuraamassa valaa ja sen jälkeen tutustumassa meidän yksikköön ja tupaan. Lopuksi käytiin mukessa hernekeitolla ja pannarilla ja käytiin katselemassa kalustoa pihalla. Lomapuhuttelu koitti jo kello 14 ja päättyi kapteenin sanoihin "Voitolla yöhön, Esikuntaeskadroona" ja me vastattiin "Voitolla yöhön, herra Kapteeni". Sitten koitti käsky lomille MARS, ja matka kotia kohti saattoi alkaa. 

Ensi viikonloppu meneekin gineksessä ja hajottaa jo valmiiksi. Mutta tällä kertaa oon varautunut, aion ottaa lukemista mukaan ja nyt on enemmän urheilukamppeita, onpahan sitten tekemistä vapaa-aikana niin ei ehkä ehdi niin paljoa kaipailla kotiin. Lisäksi tänään lähden kassulle omalla autolla, jos iltalomat koittaa niin on mukavempi lähteä niitä viettämään johonkin päin kun ei tarvitse kävely-yhteyksien varassa olla.

Mulla on tässä mukava tuskanhiki pinnassa ja jännittää ihan perkeleesti, pitäisi tiistaina päästä c-kortin tutkinto läpi, toivottavasti ekalla yrittämällä. Eniten pelottaa ajokoe, mä vihaan ajotunteja ja jonkun ammattiautoilijan kanssa ajamista. Keskityn siihen hommaa ja otan sen niin vakavasti ja haluan tilanteesta pois mahdollisimman äkkiä ja sitten sorrun virheisiin. Ja kun teen yhdenkin virheen niin koko suoritus kusee. Oon saanut tästä ihan kiitettävästi noottia ja toivon että huomisilla viimeisillä ajotunneilla pystyn pitämään rauhallisen ja rennon asenteen ja ajatukset mukana. Opettajakin sanoi että kyllähän mä osaan ajaa autoa ja käsittelen sitä hyvin, kaikki riippuu mun asenteesta ja itsetunnosta, pitäisi olla optimistisempi sillä asenne vaikuttaa suoraan suoritumiseen. Mutta ehkäpä tuo menee hyvin, täytyy vaan muistaa keskittyä ja malttaa.

Kulmaan peruuttaminenhan oli mulle aluksi ihan kamalaa, nyt se menee jo aika sujuvasti. Aluksi se oli ihan mieletöntä härväämistä kun en ollenkaan sisäistänyt että mihin suuntaan niitä renkaita käännetään jotta kärry kääntyy sinne kulmaan, ja milloin oikastaan. Mutta kun sen oivaltaa niin se itse suoritushan on helppo. Siitä käsittelykokeesta en stressaa oikeastaan enää, luotan siihen että jos keskityn ja rauhoitun niin se menee kyllä läpi.

Loppuun vielä jotain instagram, räpsyjä. Jos kiinnostaa niin mun instagram löytyy tästä. Sinne päivittelen viikollakin jonkun verran, blogiin kirjoittaminen kun on liian vaivalloista ja aikaavievää..

Nakkisuoja

Kerran jouduin päivystämään kiinnioloviikonloppuna

Kerran odottelin malttamattomana että kello tulee pykälään
ja lomapuhuttelu koittaisi

Siellä ne jotkut taistelijat tetsaa munat turpeessa kun kuskikurssi
istuu +4 tuntia päivässä teoriatunnilla. Itse ainakin viihdyin mutta
nukkuvien miesalokkaiden korkeasta lukumäärästä päättelin että
joillakin teki vähän tiukkaa.

Kerran mietin että miks tuntuu niin hassulta kävellä tuvasta
vessaan. Vilkasin peiliin ja huomasin että tukkahan se siinä
vallan valtoimenaan hulmuaa, ei siitä kukaan matkalla
kuitenkaan huomauttanut, ei niitä hirveesti kiinnosta.

Alokas Nönnönnöö matkalla tv-tupaan. Hennalassa on niin
kylmä ettei puhettakaan että pikkumustissa ja t-paidassa menisin
tv-tupaan, tuolla vilustuu suunnilleen sisätiloissakin..

Torstaina alokas, perjantaina lentosotamies ja ensi perjantaina oppilas!

Uusia tuulia!

Viime kerrasta on aikaa taas tovi, ei ole tuo nettiin pääsy itsestäänselvää kännykälläkään kun tuppaa nuo varuskunnat olemaan sellaisia bunkkereita että oman liittymäni kuuluvuus on ollut tosi surkea..
No joka tapauksessa, paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen!

En aiemmin tänne mainostanutkaan, mutta ilmoitin Ilmasotakoulussa halukkuudestani lähteä johtajakoulutukseen. Ja koska olen esivalittu kuski niin ihan luonnollisesti tämä tarkoitti moto-aukkia. Siinä sitten soiteltiin milloin kenellekin ja vekslattiin edestakaisin, sitten olikin hirvee kiire järjestää mulle P2-koetta ja lääkärintarkastusta sun muuta. Lopputulos oli se että viime viikon keskiviikkona eräs esimiehistäni ilmoitti että "Onneksi olkoon alokas ---, te lähdette huomenna Lahteen". Tämä selvä, ei muuta kun tavaroita pakkaamaan.
Seuraava päivä kului pakkaillessa ja tavaroita palauttaessa. Poikien tuvassa kävin tekemässä jäynän Tikkakoski TJ0-päivän kunniaksi ja semmoista.

Lahdessa on ollut.... erilaista. Meno on ihan erilaista kuin meillä oli, on ollut paljon vieraita käytäntöjä joita mulle ei ole sen kummemmin selitetty, mun on vaan pitänyt omaksua ne. Ihan hyvin sinne viikossa jo sopeutui. Mun oli tarkoitus päästä viime viikonloppuna lomille, mutta niin vaan lomat paloi viime tingassa koska viime viikonloppuna oli rästiin jääneiden ATT:n ja taistelijan tutkinnon suoritus. Omalta osaltani meni molemmat päin persettä, mutta se ei haittaa koska olen joka tapauksessa jo valittu aukkiin.  Valan vannon ensi viikonloppuna, tikkakoskelaisilla oli vala jo viime viikonloppuna.

Nyt mulla on ollut ohjelmassa vaan autohommia. Olen istuskellut C1- ja C1E-tunneilla ja ajanut. Teoriatunnit menee ihan hyvin, tiedän asioista teoriassa jo ennestäänkin aika paljon ja autot on sinäänsä tuttuja. Mutta kun käytännössä mulla ei ole mitään kokemusta perävaunun käsittelystä niin voitte vaan kuvitella miten hyvin mulla menee kulmaan peruutukset. No tänään, kolmantena harjoituspäivänä, se alkoi jo sujua ihan hyvin. Muuten se on ollutkin ihan onnetonta härväämistä. Liikenteen seassa ajo sujuu ihan hyvin kunhan vaan muistan olla kiirehtimättä vaihteiden kanssa ja muistan jättää tarpeeksi tilaa oikeelle puolelle maantieajossa.

Mulla on hirvee ikävä vanhaan varuskuntaani, onneksi pääsen kesäkuun loppupuolella takaisin sinne, alikersanttina! Mulla on ollut viime viikon aikana ohan järjettömän paha olla aina ajottain, on ollut niin kova koti-ikävä ettei ole tosikaan. Mutta on ollut paljon hyvääkin, meillä on mukavia naisia ja mukavia johtajia, sen puoleen täällä on asiat kunnossa. Oon ollut myös vmtk-liikuntakerhoissa ja istuskellut sotkussa ja semmoista. Ja viimeinkin alan tunnistaa vähän meidän joukkuelaisia, ekat 5 päivää meni niin että mä istuin melkein aina väärässä pöydässä ja menin pari kertaa väärään muotoon koska en vaan tunnista ketään. Sitten juoksen ympäriinsä ja huutelen toista kuljetusjoukkuetta.. No nyt alkaa helpottaa kun muutama mies on jäänyt jo muistiin jopa sukunimeltäänkin!

PS Eilen oli oikein siistiä, sain viedä muodon oppitunnille! Tää on toinen kerta kun pääsin kyseiseen tehtävään. Olenkohan jotenkin sairas mieleltäni vai mikä siinä on, että saan suurta mielihyvää kun saan huutaa härvääville palvelustovereille että "MUODOSSA EI HÄRVÄTÄ!" ja huutaa tahtia. En malta odottaa aukkia!

Mutta nyt oma koti <3 Muu joukkue on vielä lauantain kiinni, minä anoin huomisen hölliksi koska henkilökohtainen syy. Ja tänään lähdin niin aikaisella bussilla että ehdin treeneihinkin. Onpa ihanaa olla taas kotona ja perheen luona! Nyt täytyy yrittää katsoa rästiin jääneitä jaksoja The Vampire Diariesista, The Originalsista ja The Walking Deadista.. Äsken rötväsin sohvalla ja katsoin kun leijonat näytti Norjan pojille jääkiekkoilun mallia.

Mosaleiri

Nyt se on ohi! Ai että kun sitä kelpaa muistella nyt olleena ja menneenä asiana. Leirin aikana oli useita hetkiä kun epäilin mielenterveyttäni kun vapaaehtoisesti moiseen olen lähtenyt. Nyt jälkeenpäin on kuitenkin ihan mahtava fiilis kun sen leirin taistelin reippaasti. Veksiin ei tarvinnut lähteä kertaakaan, rakkuloita lukuunottamatta ei tullut taisteluvammoja ja henkinenkin kantti kesti ihan hyvin. Unenpuute oli se inhottavin asia. Oltiin Lohtajalla kolme yötä leirillä ja nukkumiseen oli muutenkin varattu vähän aikaa. Kun siihen vielä lisätään poterovartiovuorot, kipinävuorot ja yöllinen hälytys, niin eihän siinä kauaa ehditty voimia kerätä. Ruokaa meille oli kuitenkin ihan hyvin tarjolla, lisäksi käytin erittäin hyvin hyödykseni mahdollisuudet lipastaa ylimääräistä ruokaa, koska mulla on oikeasti pohjaton ruokahalu ja energiantarve kasvaa reippaasti tuollaisissa oloissa.

Leirin aikana me tehtiin kaikkea jännää. Heitettiin käsikranaatteja, opeteltiin lisää tetsaamisen ja partion toiminnan taitoja, kaivettiin poteroita ja tähystettiin ja ammuttiin vihollisia ja viimeisenä iltana marssittiin yöllä 10 km. Poteron kaivuu oli kyllä semmonen urakka ettei toista ole ihan hetkeen tullut koettua. Kolmena päivänä me kaivettiin niitä poteroita ja neljäntenä täytettiin. Mun poteron paikka oli tietenkin siellä hienolla hiekalla, jossa maa oli umpiroudassa. Kenttälapio vaan iski kipinää ja kaivuu eteni surkeesti vaikka rautakankikin oli apuna. Kyllä sain sitten ihan kelpo polvipoteron aikaseksi, osa joukkueesta kaivoi sulaa multaista maata ja sai kaivettua täysmittaiset pystypoterot.

Leirin jälkeen olin maailman onnellisin ihminen kun päästiin takasin kasarmille. Ja meidän tupa ja oma punkka eivät ole koskaan näyttäneet yhtä kodikkailta kuin sillon. Nyt oon kotona viikonloppua viettelemässä, takana on 11 tunnin yöunet ja ihana päivä kotona ja kaupoilla. Kohta lenkille koiruuden kanssa ja illalla hyvien ystävien seurassa kaupungin yöhön ilmeisesti korjaamaan Lohtajan aiheuttamaa nestehukkaa. Mun ainoat siviilikengät jota kehtaa käyttää ihmisten ilmoilla, on jumissa tupakaapissa jonka lukko meni sekaisin eikä aukea, tämähän sujuu hyvin!

Kuvia

Ja sitten muutama tuvassa otettu kännykkäkuva

Eka pinkka ja punkka. Pinkkaa hinkkaan edelleenkin päivästä riippuen 20-50
minuuttia ja räjäytän sen kerta toisensa jälkeen kun en ole tyytyväinen. Jotkut
gonat on vissiin purkaneet patoutuneita tunteitaan noihin päiväpeittoihin ja
venyytelleet ne ihan epäsymmetrisiksi, hyvä siitä on sitten tehdä symmetrinen
ja tasainen pinkka. Varsinkin kun on tällainen pakkomielteinen perfektionisti.
Punkka menee ihan sujuvasti ja nopeesti jo, ruudut menee nykyään ihan suoraan.

Kaappi laitettu kuntoon, morttisäkkiä ei olla vieläkään
muuten palautettu joten itse piilotin sen kuivauskaappiin.

Ensimmäisen viikon varustus kenkien suhteen. Intin lenkkarit on
muuten oikeesti hyvän, omia lenkkareita en ole käyttänyt vielä
kertaakaan kun nämä on niin mukavat jalassa!

Sitten oli tällainenkin combo, smurffipuku on yks mun
lemppari-asukokonaisuuksista. Samalla kerrastolla hoituu
suunnistamiset metsässä ja ryhmäliikunnat sisätiloissa.

Tetsauspolvi. Olikin jo ikävä jomottavia mustelmia, sillon
kun harkkoihin pääsi kolmesti viikossa niin jaloissa oli
kestomustelmat koko ajan, nyt on ollut vähän rauhallisempaa
ennen kun meidät sitten vietiin 8 tunniksi tetsaamaan.

Suklaalevy part en-kehtaa-laskea-ettei-tuu-morkkis.