Sä voit lähteä pv:stä mut pv ei koskaan lähde susta

Reservin aurinko on lämmittänyt kasvoja jo 2,5 kuukautta. Viime aikoina armeija-aiheiset unet on jo jääneet selvästi vähemmälle, mutta aina aika-ajoin unissa tulee ihan spontaaneja metsäkeikkoja, korpossa odottamisia ja tahtimarsseja ja muita välähdyksiä armeijan arjesta.
Ja ihan oikeassakin elämässä tulee välillä aika sotahullu olo kun esimerkiksi koulussa pyytää poikia tekemään jotain ja lisääkin tahtomattaan pyynnön loppuun "Ja mars mars!". Tai se hetki kun opettaja tulee vastaan koulun pihalla ja morjestaa vetämällä gonahtaneen näköisesti lippaan ja nyökkäämällä ja itse toistat samat liikkeet ja toteat opettajalle että "Joo lepo vaan". Mutta onhan se mahtavaa kun kuulee ruokapöytäkeskustelun ajautuvan taas armeijamuistoihin ja siinä missä moni muu tyttö pesee kätensä tilanteesta, itse olen edelleenkin tilanteen tasalla ja voin osallistua keskusteluun. Välillä toki yritän hillitä kielenkantani ja suodattaa inttijuttuja pois puheestani, mutta kun palveluksesta pääsystä on vasta niin vähän aikaa ja se oli kokemuksena niin mieleenpainuva ja on ollut aika iso osa mun elämääni, se etsiytyy tahtomattanikin puheeseeni ja käytökseeni.

Pari viikkoa sitten Ruotuväen toimittaja otti muhun yhteyttä ja halusi haastatella mua lehteen. Tottakai suostuin ja haastattelu saatiin tehtyä. Jutun aiheena oli inttipäiväkirja ja inttiblogi, jostain kautta toimittaja oli eksynyt mun blogiin ja olen toki todella otettu siitä että hän on juuri mun blogin valinnut tähän juttuun.

Tätä kuvaa klikkaamalla saat artikkelin auki luettavassa koossa. Ja löytyyhän koko lehtikin näköisversiona pdf-muodossa Ruotuväen omalta nettisivultakin.

Ja koska aihe on nyt esillä, ajattelin tarjoilla nettiin ennenkuulumatonta aineistoa suoraan mun päiväkirjastani melkein ensimmäiseltä sivulta jolloin elettiin tammikuun 6. päivää ja vuosi oli 2014 eli varmaan kaikki tiedetään että kyseessä oli monelle varusmiehelle aika iso päivä. Tässä on muutamia suoria lainauksia mun päiväkirjastani:

"Täällä on ollut oikein vauhdikasta. Morttisäkki painaa kuin synti, nyt se on sitten räjäytetty ja purettu ja särmältähän tuo kaappi näyttää. Punkkaa ei oo vielä tehty. Äsken kävin syömässä, ruoka oli oikein hyvää."

"Vitsit kun tää on kivaa! Aamuja odotellessa."

"Morttisäkkien raahaamisen katselu ikkunasta on kovin tyydyttävää kun itse ei enää tänään tarvii sitä roudata."

"Meille on opetettu kaikki mitä meiltä on vaadittu ja meille on annettu aikaa riittävästi, ellei liikaakin."

"Nyt kävi alikkeja ja joku herra isoherra juttelemassa. Onpas nämä kaikki niin ihmisläheisiä ja miellyttäviä tyyppejä."

"Oli oikein kiva seisoskella muodossa. Ja muistaakseni 2. joukkueen ryhmänjohtaja kehui meidän joukkuetta oikein särmäksi ja ylpeili meillä muille alikeille."

"Hampaat pesty, äitille ja isille laitettu viesti, kello on 21:58, nyt meen nukkumaan!"

Kuulumisia ja syvää pohdintaa

Reservielämää takana kuukausi! Tuntuu että siitä kotiutumisesta olisi hurjasti pidempikin aika. Tähän kuukauteen on mahtunut kaikenlaista. Oli TJ0-mökkeily, perhejoulu, uuden vuoden mökkireissu ja pari viikkoa aikaa lomailla ja rentoutua. Onneksi ei tarvinnut jäädä tyhjän pantiksi kotiutumisen jälkeen, vaan pääsin opiskelemaan ja 12.1. suunnistinkin aamuvarhaisella Kuopioon. Takana on viisi päivää opiskelua aikuisopistossa logistiikan perustutkinnossa, suuntauksena siis yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Arkipäivisin majailen Maaningan suunnalla ja viikonlopuiksi tulen kotiin. Ihan hyvä että pääsinäin melkein heti normaaliin elämään kiinni eikä jäänyt vaille opiskelu -ja työpaikkaa tai tulevaisuuden suunnitelmia. Haluan saada vaan mahdollisimman nopeasti ammatin ja päästä töihin, tuntuu että tässä on nyt opiskeltu ihan tarpeeksi muutaman vuoden tarpeisiin ja voisi tässä nuorena tehdä jotain muutakin kuin kuluttaa koulun penkkiä.

Kuopion seudulla nyt muutaman päivän pyörineenä voin todeta että kyllä siellä ainakin näin väliaikaisesti viihtyy. Tietenkin olisi ihan huippua jos olis vielä seuraakin niin ei tarvitsisi yksin eksyä Kuopiossa tai parhaillaan jopa Matkuksessa. Mutta milläs tutustut uusiin ihmisiin paikkakunnalla josta et tunne ketään? Ei ole harrastuksia tai muita mahdollisia paikkoja uusien tyyppien tapaamiseen.

Toki näin Tinderin, Hot or Notin ja jopa Suomi24-treffipalstojen (uskokaa mua, nauran itsekin itselleni niin on ihan okei jos tekin tukehdutte huutonauruunne) suurkuluttajana oon sieltäkin katsellut millaisia ihmisiä seudulta löytyy. Mutta voin sanoa että suurin osa noissa palveluissa vastaan tulleista on ihan täysiä idiootteja. Joko niillä on luetunymmärtämisessä ongelmia, ne ei lue mitä profiilini kuvauksessa lukee, niillä on niin iso ego että se vie tilaa aivoilta tai jokin muu selitys, mutta kyllä oikeesti alkaa pikkuhiljaa hiipumaan usko siihen että sieltä löytyisi oikeanlaisia ja kiinnostavia ihmisiä. En toki ketään moiti omista valinnoistaan tai mieltymyksistään, mutta jos ihminen tekee hyvin selväksi että ei ole etsimässä yhden illan juttua eikä friends with benefits -merkkistä ratkaisua niin pitääkö kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja muutenkin lähestyä niissä aikeissa. Harkitsen tässä kovasti kaikkien noiden profiilien poistamista, erittäin aikaavieviä ja häiritseviä sovelluksia jotka tuottaa vaan vitutusta ja jatkuvaa facepalmia. Oikeassa elämässä tilanne ei ole yhtään sen parempi, yökerhoista sitä seuraa on turha etsiä ja monessa muussa paikassa ihmiset on kovin vaikeasti lähestyttäviä. Toki varmaan on miehiä jotka voi sanoa samaa naisista, en yhtään ihmettele.

Mulla on tässä ehkä sitten jonkinlainen ikäkriisi kun tänä vuonna mittariin tulee 21 vuotta ja tällä menolla tuun elämään epämääräisen kissa- ja koiralauman kanssa ja elämään kuin Bridget Jones. Paitsi ilman miehiä. Ja vissiin niitä kavereita. Terveisin: otinpa eilen pikkuveljen elokuviin kun hurjasta pohtimisesta huolimatta en keksinyt mitään muutakaan vaihtoehtoa. Ei siinä mitään, hyvähän tuo uusin Hobitti on näin toiseenkin kertaan katsottuna.

Mitä nyt helvettiä..