Tikkakoski

Vanha kunnon Tikkakoski! Sinä iltana kun juhannusviikon sunnuntaina
tänne astelin ekaa kertaa sitten Helmikuun 6. päivän.

Iltavapaat, koti, perhe ja ulkosauna! Tikkakoskella olo maistuu senkin takia
että nyt voi iltaisin käydä jopa kotona sen sijaan että neppailee kasarmilla.

Iltavapaiden jälkeiset aktiviteetit

Patrikin kanssa iltavapailla hassuttelemassa rannalla

Eiliset iltavapaat kuvin. M05 härövarustus mallia iltavapaat. Patrikin kanssa kävin Kunton haudalla, sen lopetuksesta
tuli toissapäivänä kuluneeksi vuosi (silloin sytytin iltavapailla kotona kynttilän haudalle, siellä se edelleen paloi), oma tupa ja oma lupa odotti mua kasarmilla. Kyllä kelpaa asua tällaisessa mukavassa ja viihtyisässä yksiössä!

Ja tässä tän illan aktiviteetit! Ajohallin päivystys -nakki napsahti mun kohdalle. Mikäs tässä,
tilattiin pitsat portille ja katottiin jalkapalloa ja sellasta. Nyt vähän leffaa! Viikonlopun työt
on jo tehty tän iltapäivän aikana, nyt vaan nautitaan gineksestä hallilla!

Rouva Alikersantti!

Ei lisättävää tältä erää! Ryhti painuu kumaraan kun rautaa on rinnassa niin maan perkeleesti. No ei vaan, mutta hyvältä tuntuu joka tapauksessa. Paljon kivoja ja vähemmän kivoja muistoja on takana aukin ajalta, nyt sitten vähän juhannuksen viettoa ennen J-kauden koetuksia :)

Worst part is over

Kyllä se näin on, AUK TJ5! Kohta arvomerkki vaihtuu nakkiaurasta ja silakasta kahteen kulmarautaan ja palveluspaikka Hennalasta vanhaan kunnon Tikkakoskeen!
Tällä viikolla meillä oli viimeinen fyysinen rutistus kun RTK koitti. Se osoittautuikin odotettua helpommaksi, marssittiin kahden päivän aikana reilu 40km ja tehtiin linjakohtaisia käytännönkokeita ja ammuttiin vähän partioittain. Nukuttiin 7-8 tuntia luokkatilassa ennen pikamarssia kasarmille, olihan se ihan miellyttävä ylläri kun viime marssilla jossa itse olin, me nukuttiin 10 minuuttia taivasalla..

Tuo aiempi marssi oli perinnemarssi joka tuli vähän puun takaa meille kaikille. Kahden päivän marssiin mahtui 60km jalkamarssia, vesistönylitys, suunnistusta ja muutamia muita rasteja. Olihan se ihan hauska kokemus. Itse toimin meidän ryhmänjohtajana ja kyllähän siinä pinna oli aika kireellä. Tuntui että rasteja tuli vaan lisää ja lisää eikä marssi lopu ikinä. Siinä vaiheessa kun oltiin hypätty järveen taisteluvarustuksessa (rynkkypyssy jätettiin kylläkin rannalle) ja kiivettiin vuorollamme takaisin laiturille uitettuina, väsyneinä ja nälkäisinä trangiaruokien jälkeen, saatiin viimein kuulla että edessä oli enää siirtymä Hennalaan.
Kaikki 4 naista jotka lähtivät marssille, saapuivat myös maaliin. Sen sijaan miehistä lopetti aika iso prosentuaalinen osuus. Olihan se hieno fiilis taistella tuollainen koetus loppuun asti samalla kun monet tekivät sen helpon ratkaisun ja lopettivat. Samana ja seuraavana päivänä kasarmilla liikkui ainoastaan linkuttavia ja uikuttavia varusmiehiä ja vemppamuodot kasvoivat isommiksi kuin varsinaiset muodot. Ja kaikki me jotka marssittiin alusta loppuun asti, saatiin palkinnoksi kuntoisuuslomat! Ensimmäinen kuntsari on siis hankittu nyt.

Loppusotakin käytiin taistelemassa. Poterorallia, vähäisiä yöunia ja lukuisia teltanpystytyksiä ja purkuja lukuunottamatta leiri oli ihan mukava. Okei kyllä se nakersi kun maattiin 6 tuntia soijassa ja itikoiden puremina mättäällä odottamassa taistelua. Mutta ajoneuvojen kunnossapitohommat ja kuskihommat oli mukavia. Itse otin mielelläni vastaan kaikki mahdolliset kuskinakit, ne tarjoavat nimittäin hyvän nakkisuojan epämiellyttävien tehtävien varalle.

Mutta nyt nuo kaikki on todellakin takana ja meillä on jäljellä enää kolme varsinaista päivää ja ylenemispäivä! Ihan huikeeta, ensimmäinen varuste-erä on jo palautettu ja pari päivää on kulunut aika pitkälti täyteohjelman merkeissä ja maatessa.
Hennalaa voi ehkä paikkana tulla vielä ikävä. Kasarmi on nimittäin todella kaunis, toivottavasti rykmentin lakkauttamisen jälkeen alueelle löytyy arvoistansa käyttöä. Myös kurssikavereita tulen varmaan vielä kaipaamaan. Vaikka välillä onkin vituttanut, niin kyllä ne ihmiset on tehneet tästäkin kokemuksesta arvokkaan. Itse moto auk ei ehkä ole ollut ihan sellainen kun odotin. Meillä on ollut yllättävän vähän autohommia, leiritkin on menneet aika paljon jääkärihommissa eikä korjaushommia ole saatu tehdä niin paljon kun olisin toivonut. Mutta Tikkakoskella mua odottaa kuskihommat ja kuskien johtaminen, joten en jaksa ajatella taaksepäin täyttämättä jääneitä odotuksiani.

Torstaina valmistuu siis Hennalasta viimeinen erä särmääkin särmempiä moottorialiupseereja. Sieltä minä lähden juhannuksen viettoon ja sunnuntai-iltana palaan vihdoinkin Tikkakoskelle!

Lahti TJ32

Joskus käytän siviilivaatteitakin nykyään! Tässä mä ja Patrik vietellään
aurinkoista sunnuntaita ja nautitaan ennen kun mulla taas illalla koittaa lähtö.

On taas nähtävästi jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Sinäänsä hassua, aikaa on nyt enemmän ja kaikinpuolin mahdollisuuksia kirjoittelulle olisi useemmin mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. No korjattakoon tämä paha tapa saman tien.

AUK2 on pyörinyt jo useamman viikon ajan ja aika oikeesti kuluu ihan huomaamatta! Nyt varsinkin kun olen lusinut viimeisenkin Lahti-gineksen niin tuntuu että viikonloppuja on ihan koko ajan. Muutenkin elämä on paljon kivempaa nyt kun AUK2 ja moottorihommat alkoi.


Palataan kuitenkin vielä hetkiseksi AUK1 loppuun. Ennen kun viimeinen viikko ykköskurssia alkoi, koitti ylenemispäivä. Olin itse osannut vähän odotella että voisi sieltä ehkä se korpraalin nappula osua kohdalle, ja niinhän se osuikin! Alle puolet meistä yleni joten osaan kyllä antaa arvoa tälle nakkiauralle.
Samana viikonloppuna tehtiin vertaisarviointeja ja annettiin ja kerättiin palautetta toisistamme. Myös meidän linjanjohtaja antoi jokaiselle henkilökohtaisen palautteen ja kertoi meidän vahvuuksista ja kehittämisalueista. Itse sain erittäin hyvät palautteet ja etenkin linjanjohtajan mulle osoittamat kehut tuntuivat äärettömän hyviltä ja nostattivat mielialaa. Sain mm kuulla hyvää palautetta itsekuristani, itsevarmuudesta (josta kuulemma useat jätkät voisivat ottaa mallia), siitä että pystyn näyttämään fyysistä esimerkkiä ja tieto-taito-tasostani. Vertaisilta sain taas monenlaista hyvää palautetta ja jokunen kehittämiskohdekin sieltä tuli ilmi. Parhaat kommentit oli kuitenkin "Oot yks jätkistä" ja "Sulla on isommat kivekset kun monella meistä"

Moto-AUK on ollut ihan hienoa aikaa, oon viihtynyt näissä hommissa hyvin. Autojuttuja vois olla vielä enemmänkin, mutta kyllä nää ammattipätevyysopinnot, autojen rassaukset ja rakennekoulutukset sekä motoleirit on tarjonneet mahdollisuuksia olla autojen parissa. Nyt olis jäljellä vielä jonkin verran ammattipätevyyksiä, yks leiri ja jotain muuta näiden neljän jäljellä olevan viikon aikana. Niin ja sitten RTK. Se nyt ehkä on ainoa mikä tässä ketuttaa enää. Mutta saattaapi olla niin että se on mun viimeinen jalkamarssi palvelusaikana, ainakaan toista yhtä raskasta ei oo tulossa enää. Ja kun kerran kiväärilinjan tutkinnosta on selvinnyt niin joku RTK nyt menee varmaan, pieni vitutus kuuluu asiaan.

Tässä sitten jotain kuvatuksia arjesta ja elämästä
(hävettää tuo baretti, ei se enää noin karjalanpiirakka ole)

Vainmoottorimiesjutut... infrasunin lämmössä bankottelu
sääsuojassa

So Happy I Could Die

Siinä se nyt on! Kiväärilinjan merkki koristaa lomapuvun hihaa ja muistuttaa mua tästä eteenpäin siitä mitä oon viime viikkoina saanut kokea. AUK1 oli omalla tavallaan mahtavaa aikaa, mutta tavallaan se oli raskasta ja uuvuttavaa. Nyt jälkeenpäin muistelen ylpeydellä menneitä viikkoja ja mieleeni tulee lähinnä hyviä muistoja. Mutta oli siellä niitäkin hetkiä kun tuntui että seinät kaatuu päälle ja kaikki menee penkin alle. Oli muutamia todella toivottomia hetkiä, mutta ennen kaikkea muistan että pääsin niistäkin yli.

Parasta oli saada palautetta omista suorituksistaan ja kehittyä niiden mukaisesti. Etenkin positiiviset kommentit jäivät mieleeni ja auttoivat jaksamaan silloinkin kun tuntui vaikealta. Meillä oli palauteoppitunti tätä leiriä edeltävästä leiristä, ja siellä mainittiin neljä tehtävissään onnistunutta ja hyväasenteista taistelijaa, ja mun nimeni oli siellä ja perusteluina maininnalle oli:

"Vedit todella tunteella alusta loppuun ryhmän johtajana ja ryhmä toimi hyvin"

Linjan johtaja sanoi että annoin hyviä ja selkeitä käskyjä joissa kävi ilmi kaikki oleellinen. Lisäksi hän mainitsi että oli ilo katsella sitä vauhtia jolla syöksyin tuliasemaani. Sain myös alaisiltani hyvää palautetta johtajasuorituksen arviointilomakkeeseen. Tästä on eittäin hyvä jatkaa eteenpäin!

Viime viikolla oltiin siis suorittamassa hyökkäysleiriä ja tutkintoa. Hyökkääminen osana jääkäriryhmää tuli tutuksi jo puolustusleirillä mutta varsinkin tuolla viime leirillä. Se on jännä miten pyörämarssinkin jälkeen tuntuu ettei väsytä ollenkaan kun tietää että piipussa on paukkupateja ja meitä vastassa on oikee vihollinen. Kertaakaan ei hajottanut lähteä harjoitukseen sillä noissa tilanteissa saa jonkun ihmeellisen adrenaliiniboostin jonka voimalla jaksaisi syöksyä eteenpäin vaikka miten pitkään.
Leiriin kuului paljon muitakin siistejä juttuja, kaikkea en edes muista kun meidän päivät oli niin täysiä ja koko ajan oltiin menossa. Yöt vietettiin sissiteltoissa, joista itse ainakin tykkään enemmän kuin puolijoukkueteltassa. Vaikka välillä vieruskaveri pyöriikin omalle patjalle tai joku huutaa unissaan ja herättää koko teltan, tai välillä sukkahiki ja pieru haisee, sissiteltta on mukava ja nopeasti lämpiävä teltta jossa saan itse aina parhaat unet.

Leirien parasta antia on ehdottomasti motivaatio-suklaa ja muut ylimääräiset
muonat joilla taataan taistelijoiden taistelukyvyn (ja joissain tapauksissa myös
taistelumotivaation) säilyminen!

Itse tutkinto oli... mielenkiintoinen. En lähde tässä sen kummemmin kertomaan mitä siellä tapahtuu, mutta sen sanon että kun on marssittu ja suoritettu rasteja ja sykitty klo 14:30-06:00 vain muutamilla tauoilla, alkaa itse kutakin vähän väsyttämään ja keskittyminen herpaantumaan. Itse pysyin positiivisella fiiliksellä koko ajan, varsinkin kun aamu alkoi sarastaa niin mielessä pyöri vaan ajatus että tänä iltana mä pääsen kotiin! Aamulla meille oli varattu muutama tunti aikaa nukkua teltoissa.

Koska mun tutkinto oli sujunut yllättäen ilman haavereita, toki mä teloin itseni telttaa kasatessa. Työnsin sissikaminan piippua teltan ovesta sisään, ja mun polvi kääntyi sisäänpäin ja muljahti todella kivuliaasti. Mullahan meni polvilumpio sijoiltaan syyslomalla, sen jälkeen toi polvi on kerran muljahtanut vastaavasti. Hetken aikaa istuin ja nielin kyyneliä, sitten raahauduin telttaan nukkumaan. Kun polvi ei tuntunut paremmalta edes muutaman tunnin unien jälkeen, oli pakko mennä ilmoittamaan kouluttajille. Linjan johtaja lähti viemään mut veksiin. Matkalla hän kertoi että mua ei tulla enää hakemaan leirille takas, mutta mun näytöt siittää siihen että kiväärilinjan merkin tuun saamaan kyllä. Perjantai menikin mun osalta sitten veksissä istuessa ja kaupunginsairaalassa röntgenissä. Polvessa ei ole luussa mitään murtumaan viittaavaa, mutta nivelsiteet on varmasti löystyneet nyt näiden iskujen johdosta sen verran että tää vamma voi olla pidempiaikainenkin ja toistuva. Luulen että jos intin jälkeen tää jatkuu, edessä on leikkaus jossa noita nivelsiteitä kiristetään.

Muu joukkue suoritti vielä muutamia sykkimis-suorituksia leirillä ja marssi sitten takas kasarmille, oli muuten onnellisen näköisiä poikia makaamassa kassun nurmikolla päällekkäin ja limittäin.

Sitten tehtiin nopeet aseputsaukset (me vemulit oltiin jo siirretty ja putsattu joukkuekohtainen kalusto) ja teksit, jonka jälkeen nopea lomapuhuttelu jossa meille iskettiin kouraan nuo komeat kiväärilinjan merkit. Ja sitten lomille mars! Jalat tuusan nuuskana raahustin linja-autoasemalle, ostin pitakebabin ja könysin bussiin. Sain just ja just syötyä pitani ennen kun nukahdin ja seuraavaksi heräsinkin vähän ennen Jyväskylää. Sieltä sitten isin kyydillä kotiin, jonne ei ole koskaan ollut isompi ikävä kuin silloin.

Kebabpita, linja-auto ja suuntana koti! Huomatkaa myös
miten kauniissa kunnossa kädet on leirin jäljiltä, sormet on
täynnä pieniä haavoja joista lika lähtee käytännössä vaan
saunassa käymällä.

Maailman paras tunne tuli siitä kun kaivauduin peiton alle ja makasin viime viikonloppuna ostetulla uudella patjalla joka on noin 5 kertaa paksumpi kuin patja mallia puolustusvoimat. 11 tuntia unta oli erittäin tervetullut nollaus kuluneelle viikolle. Viikonlopulle en ollut asettanut mitään suunnitelmia, tavoitteena oli vaan saada unta tarpeeksi ja viettää aikaa kotona perheen kanssa ja rentoutua ja palautua. Tähän mennessä oon ainakin onnistunut tavoitteessani hyvin. Molemmat polvet on todella kipeitä joten lepäämistä on tullut harrastettua senkin vuoksi aika hyvin.

Juokaa te vaan päänne pipiksi lauantaisin,
minä saunoin pihasaunassa ja loppuillan vietin
Roger Moorea (007) katsellen. 

Tuleva viikko on vielä oikeasti AUK1 aikaa, mutta käytännössä me motomiehet suoritetaan jo ammattipätevyyksiä ja jääkärilinja tekee omia juttujaan. Nyt on helpottunut fiilis kun tietää että pahin on ohi ja nyt pääsen niihin hommiin joiden takia tänne tulinkin. Innolla odottelen tulevia motoleirejä joita tulee olemaan tosi paljon. Enää semmonen 10 viikkoa on jäljellä aikaa Hennalassa, kunnes kaks kulmarautaa rinnassa pääsen takaisin Tikkakoskelle. Nyt on hyvä fiilis, illalla lähden jopa ihan mielelläni takaisin Hennalaan koska tiedän että ens viikkoon kuuluu kaikkea mielenkiintoista ja hauskaa. Ja ens viikkohan on vaan nelipäiväinen, sen jälkeen koittaa neljän päivän pääsiäisloma! Kyllähän tämä alkaa maistumaan!

RÄJÄHTI!
Säilytän intissä aina kaikki siviilikamat lomakassissa ja
tuon ne lomille kotiin että voin tarvittaessa jättää
ylimääräiset kamat tänne tai ottaa jotain tilalle. Sunnuntaisin
tää on lopputulos kun pakkaan taas seuraavaa viikkoa varten.

Tässä mä edellisen leirin
jälkeen kassulla valmiina
suorittamaan henkilökohtaista
huoltoa.

Vaikka arjessani nään satoja miehiä päivittäin, on tällä hetkellä olemassa vaan yks ukko jota
ikävöin ja se on tää äijä! Patrik on <3

Viime viikonloppuna, silloin vielä ilman kiväärilinjan merkkiä. Nyt oottelen että
saan hihaa koristamaan sen kuskimerkin, sopii hienosti näihin mun ilmavoimien
väreihin meinaan! Ja onhan se moto-auk ainoa oikea auk ;)

Leirielämää

Eilen illalla tää väsynyt soturi saapui kahden leiriviikon jälkeen kotiin. Ensin meillä oli motoleiri ja sitten ginesviikonlopun jälkeen puolustusleiri. Ja edessä ois vielä yksi leiriviikko, kunnes auk1 alkaa olla taputeltu.

Motoleiri oli ehdottomasti Hennala-ajan parasta antia. Oltiin maanantaista torstaihin maastossa, ajettiin maseilla, raseilla, mansikeilla ja eemelillä neljä päivää putkeen. Osa päivistä oli moottorimarssipainotteisia ja osa oli taas ihan puhdasta metsässä ajoa, kaverin ajattamista ja jännissä olosuhteissa ajelua. Oli ihan käsittämättömän kivaa! Etenkin toi maastoajo oli huikeeta. Lisäks ketjutettiin, navetettiin ja vinssattiin ajoneuvoja. Nekin oli hurjan hauskoja hommia.
Ja leiristä parhaan teki toki se että saatiin nukkua sisätiloissa makuupatjoilla ja jotkut onnekkaat ja nopeat jopa punkilla (mm minä!). Meillä kävi sotkuautokin ilahduttamassa erästä iltaa ja samana iltana oli oikein saunakin. Itsehän ainoana saunovana naisena sain hulppean yksityisvuoron, kyllä kelpasi!
Nyt en malttais odotella auk2 motoleirejä ja huoltoleirejä, puolustusvoimien autohommat on kyllä niitä hyviä hommia.

Viikonloppuna meillä oli asekäsittelykokeet. Itse sain täydet pisteet kessistä ja kvkk:sta. Itko meni mutuen hyvin, mutta en kerennyt aikamääreeseen. Apilaksessakin meni vähän liikaa aikaa ja RK meni persiilleen kun kiireessä en saanut lukkoa paikalleen ja siinä menikin ne arvokkaat sekunnit..

Sen verran täytyy kehuskella että kvkk-rastilla tein koko aliupseerikurssin parhaan suorituksen! Tehtävänä oli kasata ase, vyöttää 100 lataria, ampua yksi latari, poistaa se patruunapesästä, irrottaa vyö ja patruunat ja purkaa ase. Tiesin kyllä että oon nopee vyöttäjä ja patruunoiden irrottaja, mutta siinä vaiheessa kun vieressä seisovat alikit ja kurssikaverit alkoi kannustamaan mua ja tajusin että aikaa on kulunut aika vähän, mun tahti vaan kiihtyi. Mun sormista alkoi vuotaa verta ja niihin sattui kun irrotin helvetinmoisella vauhdilla patruunoita. Aseessakin oli verta ja parissa latarissa.. Mun aika oli 5:35 millä irtosi ykkös-sija! Myönnän että oon ylpeä suorituksestani!
Nyt mun haavat on leirin johdosta tulehtuneet ja täynnä likaa, sormien taivuttaminenkin on kivuliasta..

Tää viikko oltiin samassa paikassa puolustusleirillä. Kolme yötä ja neljä päivää kestänyt leiri menikin mun ennakko-odotuksista huolimatta yllättävän vaivattomasti. Meidän puolustusleiriin kuului vähän hyökkäystäkin, ja se oli toki sata kertaa mielekkäämpää kuin puolustaminen. Kyllä paukkupatruunoin käyty taistelu jotu-leiriläisiä vastaan on aina mielekkäämpää kuin poteroralli ja yölliset hälyytykset tuliasemiin.. Lisäksi ammuttiin apilaksella valopatruunoita ja kvkk:lla tauluun kovilla ja valopatruunoilla. Oli hienoja kokemuksia molemmat, etenkin toi kvkk on aika mahtava peli jota voisin itsekin käyttää enemmän meidän harjoituksissa jos se olis kevyempi ja käytännöllisemmin kuljetettavissa myöskin tämmöisten persjalkaisten käytössä.

Itse toimin leirin alun ryhmänjohtajana. Saatiin hommat hoidettua ripeesti ja hyvin ja kuulin villejä juttuja että meidän Luutnantti oli kehunut mun johtamista kun lähdettiin suoja-asemista tuliasemiin. Eräs toisen ryhmän taistelija taas sanoi että metässä kuului kaikista koviten mun huuto, kun ohjasin tulta ja pyysin ilmotuksia partioilta..
Fyysisesti en ole leirin jäljeltä kovin rikki. Ainoastaan päkiät kipeytyi ihan mielettömästi eilen marssilla. Mulle rankinta leirissä oli ehkä pyörämarssi ja siirtymiset pidemmillä välimatkoilla. Taisteluliivi on mulle epäsopiva ja painaa vähän ikävästi. Polkupyöräillessä taas iskee yleensä kauhea ketutus päälle ja siihen kun lisää sen että jalat alkaa jossain vaiheessa painaa ihan helvetisti, voi vaan todeta että pyörämarssit ei oo se mun juttu. Mutta aina kun päästiin taistelupaikoille, se kipu unohtui ja taistellessa ei sattunut mihinkään ja jalka nousi ihan vauhdikkaasti.
Raskainta leirissä oli valvominen. Yhenä yönä nukuin reilu tunnin. Illalla ehdin vähän torkahtaa kunnes tuli hälytys. Sen jälkeen nukuin ehkä tunnin ennen kuin lähdin tiedusteluosaston kanssa tiedustelemaan vihollista. Sen jälkeen suoraan poterovartioon jonne mut vapauttamaan tullut jamppa saapui puol tuntia liian myöhään. Sitten nukkumaan alle tunniksi ennen kun koitti herätys. Onneks seuraavana päivänä oli sitten päivän aikaan useita reilu tunnin mittaisia taukoja joilla ehti loikoilla teltassa ja kaminan lämmössä.
Menomatka mentiin pyörämarssilla ja takas marssittiin jalan, suuntaansa matkaa on noin 15km. Takas tullessa jalat oli nilkoista alaspäin ihan tulessa mutta hymy sen kun leveni kun matka lyheni ja loppumatkan juoksinkin ihan innolla kun tiesin että nyt se on ohi! Sitten vielä kävely bussiasemalle, matkaevääksi kebabpita ja eikun kotia kohti! Isi ja koira olivat mua asemalla vastassa ja kotona heitin välittömästi nukkumaan kissan viereen sängylle. Oma sänky ei oo koskaan tuntunut niin hyvältä kuin eilen illalla.

Tää viikonloppu on pyhitetty ihan vaan rötväämiselle ja nauttimiselle, ens viikolla meillä on neljän päivän mittainen hyökkäysleiri johon kuuluu kiväärilinjan tutkinto. Tornareiden mukaan äärimmäisen kuormittavat kaksi vuorokautta -  niin henkisesti kuin fyysisestikin - on edessä, joten nautitaan nyt kun vielä voidaan!

Aukkikuulumisia

Onnellinen taistelija onnistuneen tetsin jäljiltä!

Niin se AUK1 on hujahtanut jo melkein puoleen väliin ihan huomaamatta ja ilman yhden ainotta blogipäivitystä! Lomia en ole jaksanut tuhlata koneen ääressä istuskellessa vaan ihan huoletta keskittynyt perheen kanssa oleskeluun, lepäilyyn ja rentoutumiseen.

Aukissa menee ihan hienosti. Myönnettäköön että on ollut hajotuksen hetkiä, vaikka leiritkään eivät ole vielä alkaneet. On ollut vaikeempia hetkiä mutta on ollut myös ihan huippuhetkiä. Parhaimpia muistoja tähän mennessä ovat olleet kaikki motolinjaan liittyvät jutut. Ajoneuvojen tyyppikoulutus oli törkeen hauskaa, ajettiin pari päivää kasarmilla vanhojen kuskien kanssa ja tutustuttiin eri ajoneuvojen vaihteistoihin ja muihin ominaisuuksiin. Itse koin jänniä hetkiä kun 8x8 Eemeli upposi akseliaan myöten mutaan ja saatiin käytännön vinssausharjoitus kun sitä ei muuten saatu liikkeelle. Ens kerralla kun joku sanoo "kyllä tästä pääsee, polje vaan lisää kaasua" niin en usko, oli kohtuullisen nöyryyttävä nainen ratissa -hetki.

Lisäksi meillä on ollut ammattipätevyystunteja ja ajokorttijuttuja. Se c-kortti napsahti taskuun myöskin, teoriakoe meni ekalla läpi, käsittelykokeessa kävin kahdesti ja ajokoe meni kerralla läpi. Käsittelykokeen eka kerta meni puihin ihan vaan jännityksen takia, seuraavalla kerralla aikaa menikin sitten vaan 7 minuuttia koko suoritukseen eikä ongelmia ollut ollenkaan. Ajokokeessa stressasin ihan törkeesti, mutta sain hillittyä hermoni ja kaasujalkani siinä määrin ettei suurempia moitteita tullut.

Inssijännityskuva

Tyyppikoulutus on kivaa ja webasto

Muuten me ollaankin sitten sykitty auk-tyyliin ihan huolella. Meiltä vaaditaan aika paljon ja meillä on ollut ihan täyteen buukattuja päiviä. Iltavapaille ei ole ollut asiaa kun illoiksi on määrätty lukupalvelua. Mulla on mennyt kokeet hyvin, kaikista tullut noin keskivertopisteet tai sitä paremmat. Nyt ei ole enää AUK1 aikana kokeita, onneksi. Lukeminen on ollut kyllä ihan mukavaa, saa vähän rauhottua muun sykkimisen jälkeen ja opiskella teoriassa niitä asioita joita sitten leirillä opetellaan käytännössä.

Parasta on gines, tyhjä tupa ja oma rauha!

Päivärahat tuli, päivärahat meni

Seuraavat viikot meneekin metässä sykkiessä. Tai no ensi viikolla on nelipäiväinen motoleiri joka sinäänsä ei ole sykkimistä sanan varsinaisessa merkityksessä mutta onhan se nyt haastavampaa ajella siellä metsässä kuin kasarmialueella. Sitten seuraavalla viikolla on nelipäiväinen puolustusleiri ja sen jälkeisellä viikolla nelipäiväinen hyökkäysleiri johon sisältyy myös kiväärilinjan tutkinto. Toi tutkinto pelottaa jo valmiiksi, nään siitä nyt jo painajaisia ja heräilen keskellä yötä pohtimaan sitä. En oo mitenkään innokas muutenkaan tuolla metsässä juoksentelemaan, maastossa en oo ihan vahvimmillani ja kun tutkinnon on tarkoitus olla fyysisiä ja henkisiä rajoja koetteleva hajottava kokemus, mua hajottaa jo valmiiksi. Yritän uskotella itelleni että metässä on nyt kivempaa kun ei tarvitse pukea lumipukua ja kamalaa vaatekerrosten määrää päälle yms, mutta en vaan osaa asennoitua metsäleireihin mitenkään järin positiivisesti.. Mutta noiden leirien jälkeen mulla alkaakin ammattipätevyysviikko ja samalla viikolla loppuu AUK1, mikä tarkoittaa sitä että pian pääsen niihin autohommiin joihin tänne halusinkin tulla.

Auk sykkii lomillakin..

Meillä on ollut jonkin verran koulutuksia joita ollaan siis itse pidetty vertaisillemme. Itse tykkään noista kovasti, johtaminen on ollut suhteellisen helppoa mulle. Silti oon tyytyväinen ettei mun tarvitse alkaa alokasryhmän ryhmänjohtajaksi, en jaksaisi kokea P-kautta uudelleen. Enkä koe suurta tarvetta muutenkaan kiusata tulevia mortteja.

Oon ollut valitettavasti kipeenä viime aikoina, jouduin ihan aamuvastaanotollekin lähtemään kahtena päivänä. Tauti ei ota vieläkään laantuakseen, kurkku on törkeen kipee, limaa ja kaikkea muuta on poskiontelot ja kaikki tulvillaan ja lisäks yskittää ja on nuha.. Vastustuskyky kun on tällä hetkellä niin matalalla niin pelkään vaan sitä että tuo kolmen viikon leiriputki pitkittää paranemista.

Viime viikon päiväohjelmaan kuului kahtena päivänä tämmöistä mukavaa
+ päivystämistä, kun mulla oli VMTL ja VUP.