Miesten kouluun

Niin se on että STJ pienenee ihan huomaamatta, vastahan mä äsken iloitsin kun satanen rikkoutui ja tuntui et "nyt se on oikeesti lähellä". Ensimmäiset I/13 ja viimeiset II/12 miehet ja naiset on kohta kotimatkalla ja jostain luin että meidän erää jo odotellaan. Kovastihan nuo uhoavat että I/14 ei kotiudu koskaan, mutta kyllä se vakavasti on aikomuksena. Itseasiassa 374 vuorokauden päästä.

Joo ihan oikeasti, mulla on kännykässä
parikin erilaista TJ-sovellusta joista
on tosi tyydyttävää katsella kun
siviiliaamut vähenee!

Tuossa kesän aikanahan mulla oli kuukausien jakso jolloin en miettinyt koko armeijaa. Olin niin fiiliksissä siitä että pääsin kouluun ja ajattelin että kyllä se armeija nyt saa jäädä kun koulun penkki kutsuu. Mutta sitten koulussa iski se todellisuus.. Juuri ylioppilaaksi valmistunut tylsistyi kuoliaaksi amiksen penkillä, kun opettajat selittivät meille itsestäänselvyyksiä ja päivät venyivät parhaillaan sinne 8 tuntiin, josta tehokasta opiskelua oli mitättömän pieni osuus. Ja minä kun luulin ihan tosissani että amis on se mun paikka, ei mulla motivaatio riitä amkiin. Mutta kyllä sen siellä tajusi että ei siitä opiskelusta tule mitään jos se ei tarjoa haasteita ja onnistumisen tunteita.
Ja kun vielä Ilmasotakoulu muisti minua soitolla ja kyseli sotilaskuljettajakurssin haastatteluun, mun suunnitelmat muuttuivat kertaheitolla. Tulin hyväksytyksi sotilaskuljettajakurssille ja postissa tuli PAM jossa ilmoittivat odottavansa minua Tikkakoskelle 6.1.2014.

Joten koulu jäi kesken, juuri vähän ennen toisen jakson loppua. Vanha kesätyöpaikkani otti minut ilolla vastaan ja elämä alkoi hymyillä! Oon nauttinut töissä olosta todella paljon, kesällä jo tykkäsin jakaa sanomalehtiä aamuyön hiljaisina tunteina, juosta välillä kerrostaloissa ja välillä jakaa omakotitalo-alueella ja kuunnella yöradiota. Voisin hyvin kuvitella jatkavani hommassa myös armeijan jälkeen, niin mukavaa hommaa se on! Olen päässyt myös päivävuoron puolelle, joten erilaisia työtehtäviä kyllä riittää.

Itsenäisyyspäiväkin oli ja meni! Päivällä katselin yle areenasta kun Mikkelissä oli käynnissä puolustusvoimain ohimarssi. Voi niitä paseja, panssarivaunuja ja mönkijöitä.. Ja tyylikkäitä varusmiehiä ohjaimissa. Alkuillasta seurasin jonkin matkaa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa, olihan se totutusta poikkeava. Muutoin oli virkistävä ja miellyttävän oloinen tilaisuus, mutta kyllä mulla meinasi mennä järki niiden kirjaotteiden lausuntoja seuratessa. Ei sitä kovin viihdyttäväksi voinut kutsua. Loirikin lauloi toki komeasti kappaleen Lapin kesä, mutta kun minä ehdin sen aikana tehdä hyvät voileivät ja kaakaot ja biisi vaan jatkui jatkumistaan.. Tulkinta on aina hyvästä, mutta tuo tulkinta veti maton alta itse kappaleelta.
Sitten nukuin pari tuntia yön töitä ajatellen ja heräsin herätyskellon soittoon katsomaan Tuntemattoman sotilaan. Aiemmin en ole sitä katsonut, vaikka se on monella kuulunut itsenäisyyspäivän traditioihin jo vuosien ajan. Tykkäsin kovasti leffasta, yleensäkin sotaelokuvat - etenkin suomalaiset sellaiset - ovat hyviä.

Lopuksi vielä ote Kotilieden ristikosta. Naapurin muori tykkää kun hänen luona käydään, itse olen siellä käynyt parhaillaan monta kertaa viikossa syömässä keksejä ja juttelemassa mukavia. Tämä muori on myös Karjalan evakkoja, häneltä löytyy muiden juttujensa lisäksi monia tarinoita noilta ajoilta. Yleensäkin olisi hienoa jos nykynuoret ehtisivät ja viitsisivät istua hetkeksi alas ja kuunnella mitä iäkkäämmillä ihmisillä on sanottavana, heiltä löytyy viisautta jota ei ansaita tai hankita, se tulee itsestään elämänkokemuksen myötä.
Naapurin muori tykkää kovasti kun kissanpoika ja pappakoira lähtee mukaani ja hän saa helliä ja silitellä niitä ja syöttää koiralle pullaa. Aikakausilehdet saan aina kotiinviemiseksi kun hän on ne lukenut. Tällä kertaa Kotilieden ristikosta löytyi tällainen kohta. Tottahan se on, miehiä meistä naisistakin siellä tulee.

Miesten kouluun TJ 27

Vauvajuttuja

Blogia en ole muutamaan viikkoon taas päivitellyt, ei ole ollut yksinkertaisesti kovin paljoa kerrottavaa! Viikonloppuisin teen yöllä töitä, viikot menee kotona pyöriessä ja harkoissa käydessä.

Treenit sujuu hyvin, polven ajoittaisesta reistailusta huolimatta. Kerran se muljahti ikävän tuntuisesti ja istuin lopputreenit sitten maton laidalla kylmäpussin kanssa. Eilen oli hupaisat treenit, normaalin 3-6 treenaajan sijasta meitä olikin yli 10! Huippua jos nuo uudetkin tyypit jaksaa jatkaa harrastusta, olisi tulevaisuudessa enemmän harjoittelukavereita.

Muutama viikko sitten meidän perhe kasvoi yhdellä jäsenellä, kun lauman jatkoksi liittyi kissanpentu! Jo ennestäänhän meillä oli yksi koira ja kaksi kissaa, nyt sain sitten ympäripuhuttua kotiväen tähän kissalapseen. Meille piti tulla toinen koira vuodenvaihteen tietämillä, mutta narttu jäi valitettavasti tyhjäksi. Seuraavista juoksuista yrittävät uudelleen samalla yhdistelmällä, jos kaikki menee hyvin niin meille tulisi pentukoira heinäkuussa. Itsehän olisin silloin vielä Tikkakoskella, mutta eiköhän sen kestäisi. Kuitenkin tuo tuleva koira on koko perheen koira eikä mun välttämättä tarvitse olla mukana sen koulutuksessa alusta asti eikä siitä varmaan minun treenikaveria tule. Oman koiran hankin sitten joskus kun muutan kotoa. Tällä hetkellä rotuvaihtoehtoja on muutama. Hovawartteja meillä on ollut melkein koko elämäni ajan, joten luonnollisesti pidän rodusta ja voisin hovawartin ottaa itselleniki. Lisäksi meillä oli 11 kuukauden ajan saksanpaimenkoira, se jouduttiin lopettamaan luusyövän takia. Mutta teki se sellaisen vaikutuksen minuun että ihastuin jo aiemminkin ihailemaani rotuun ja jos jostain löytyisi käyttölinjainen, pitkäkarvainen ja tervesukuinen saksanpaimen niin ottaisin ehdottomasti.

Tässä kuitenkin kuvia meidän Hipasta!

Tänään on hyvä päivä

Voi miten hyvä fiilis onkaan, pitkästä aikaa en keksi mitään valittamisen aihetta.

Kuten olen täällä jo kirjoitellutkin, ei tuo koulu enää kiinnosta yhtään. Lintsauksia on tullut viime aikoina niin paljon että eilen sain sitten tehtyä viimeinkin sen liikkeen joka olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten, se tässä eniten harmittaa että kituutin tuolla turhan takia näinkin pitkään.

Menin siis mun kesätyöpaikalle moikkaamaan tuttuja ja kyselemään kuulumisia. Kahvikupposen äärellä sain sitten kerrottua että ei enää tuo koulu kiinnosta yhtään ja tammikuussa olisi intti, tässä olis nyt kaksi kuukautta jonka ajalle pitäis keksiä jotain tekemistä. Ja ne ihanat ihmiset ottivat mut avosylein vastaan, tänään tuli työsopimus postissa ja viikonloppuna palaan Itellan palvelukseen! Varhaisjakelua alan tehdä taas, nyt vaan viikonloppuisin ellei tarvetta ilmene lisää, mielelläni mä viikollakin siellä tekisin töitä. Ja päiväjakeluunkin ne mua olivat ottamassa, varmaan joulun lähestyessä pääsen tekemään sitäkin!

Tänään sitten lähdin aamupäivällä liikkeelle ja kävin aluksi vanhalla lukiolla moikkaamassa vanhoja opettajiani ja juttelemassa mukavia. Sieltä jatkoin nykyiselle koululle ja ilmoitin opintosihteerille että nyt saa riittää, haluan erota koulusta. Hän passitti mut koulukuraattorille jonka kanssa juttelin mukavia ja hän oli tyytyväinen siitä että mulla on niin selkeät tulevaisuuden suunnitelmat (suoraan töihin -> vuodenvaihteessa armeijaan -> armeijan jälkeen töihin ja mahdollisesti opiskelupaikan haku) ja sitten kirjoitin eropaperit ja kävelin toistaiseksi viimeistä kertaa ulos siitä rakennuksesta.

Lauantai-aamuna kello 2 pintaan ponnistan sitten micran renkaat vinkuen postille. Kyllä sinne saavuttuani eilen tajusin, miten paljon mulla onkaan ollut ikävä sinne. Harmittaa ettei tullut jäätyä sinne silloin kesän lopussa, kuulemma olisivat sillon mielellään pitäneet mut pidempään. Mutta kun armeija loppuu, suunnitelmissa olisi pyrkiä postille töihin ainakin aluksi, viihdyn tuolla niin hyvin ja tykkään kovasti työnkuvasta ja työkavereista. Autolla ajelu on mukavaa ja kyllähän tuo sotilaskuljettajakoulutuskin tukee logistiikka-alalla työskentelyä oikein hyvin.

69

Kyllä se STJ vaan uhkaavasti pienenee, ei sille mitään mahda! Puolustusvoimat muisti mua taas kirjeellä, se piti käydä hakemassa postilta. Ja se odotettu palvelukseenastumismääräyshän sieltä pilkisti, nyt se tuntuu jo kovinkin konkreettiselta että reilun parin kuukauden päästä on edessä armeijan harmaisiin astuminen.

Tuli tässä mieleen että enpä ole kertonut kavereille oikeastaan kenellekään että olen lähdössä inttiin. Olisko yksi tai kaksi jotka ovat tästä tietoisia. Myös koulukavereille kerroin, kun niitä kiinnosti tietää miksi mun koulumotivaatio on laskenut niin rajusti. Yksi syy siihen on se että kohta se pitää kuitenkin jättää kesken, toinen syy taas se että tuo amis on semmoista lusmuilua ja ajanhukkaa että välillä tekee pahaa vääntäytyä sinne aamuvarhaisella istumaan moneksi tunniksi tappamaan aikaa koneella pelaten ja itsestäänselvyyksiä kuunnellen.
Tässä pitäisi vissiin ilmoitella kohta koululle että asia on nyt niin että tämä leikki jää kesken ja takaisin olen tuskin tulemassa. Koitan tässä saada aikaiseksi ja kysellä töitä loppuvuodeksi, mulla on tiedossa paikka josta saattais hyvinkin pesti irrota. Sitten voisi jättää tuon koulun.

Ja sitten lisää ilouutisia: herrat valmentajat päästivät mut pelaamaan jalkapalloa eilen treeneissä! Lisäksi otin vähän käsipainia lopuks toisen valmentajan kanssa. Olin ihan täpinöissäni kun pääsin viimein matolle, on meinaan ollut kidutusta istua siellä laidalla pystymättä ite osallistumaan treeneihin.

Onneksi ei ole nyt treenitauon aikana ihan ilman liikuntaa tarvinnut olla, viime viikolla haettiin tuttavilta lainaan crosstraineri. Se on nyt mun huoneessa ja sillä on tullut treenattua joka päivä jonkin verran. Hauska ja tehokas tapahan se on, lisäksi käänsin mun tietsikan ruudun siten että voin samalla katsoa mun kolmatta perättäistä f.r.i.e.n.d.s maratoonia ja hikoilla minkä kerkeän!

Taidan muuten nytkin kiskoa kengät jalkaan ja crossata parin jakson verran ennen kun Elementary alkaa telkkarin puolella.

Urheilija ei tervettä päivää nää.. Mutta voisko ees joskus?

Noni, just kun kaikki sujui taas niin hyvin, reeni kulki ja paini alkoi sujua ja kehitystä tapahtui, niin mun tuurilla jotain kivuliasta piti tapahtua...

Painiharkoissa pelataan aluksi jalkapalloa ja meidän jalkapallo on aika rajua, siellä mm taklataan ja pelataan käsillä aina välillä. No eilisessä pelissä oli sitten tilanne jossa tavottelin palloa seinän vieressä ja vastapuolen jätkä tuli siihen nujuamaan kanssa. No kuitenkin, seinässä oli kiinni patterit ja niissä termostaatit, mun polvi tärähti melkosella voimalla termostaattiin siinä potkimisen ja fyysisen kontaktin yhteydessä.

Aloin tuntea mieletöntä kipua, en pystynyt suoristamaan tai taittamaan jalkaa ollenkaan ja se kipu oli niin sanoinkuvaamatonta. Roikuin vaan putkissa jotka johti patteriin.
Valmentaja oli mukana pelaamassa ja tuli tsekkaamaan tilanteen ja huomasi melkein heti mikä on vialla ja käski mun siskoa soittamaan ambulanssin paikalle. Mut laitettiin matolle makaamaan ja polveen laitettiin kylmää, sain kuulla että polvilumpio oli mennyt sijoiltaan. Ja kipu oli niin helvetillistä koska mulla ei tosiaan ole alttiutta sijoiltaanmenoon, vaan se tärähdys oli vaan niin kova että lumpio lähti sen voimasta sijoiltaan. Ambulanssia odotellessa huusin vaan, jälkeenpäin hävettää toki että käytös oli mitä oli, kun ympärillä oleva porukka auttoi parhaansa mukaan ja sain ripeästi apua.

Ambulanssipojat tuli, pumppasi muhun kahteen otteeseen kipulääkettä kun vaadin ja sitten väänsivät lumpion paikalleen. Pääsin ambulanssikyydissä keskussairaalaan jossa makasin illan. Röntgenissäkin käytiin mutta ne kuvat oli onneksi puhtaat. Sain reseptit kipulääkkeisiin, polvilumpiotuen ja sauvat.

Sisko lähti mukaan sairaalaan ja huolehti mulle tekemistä siksi aikaa kun
makasin siellä kivuissani, se toi mulle Demin luettavaksi!

Ärsyttää kun menee nyt aikaa että pääsee kunnolla treenaamaan. Huomenna on harkat jollon hyppelen kepeillä varmaan puntille tekemään mitä pystyn, eli vissiin yläkroppaa vaan kun polvee ei voi taivuttaa kunnolla.

Tammikuussa ois inttiin lähtö ja ens vuonna pitäis kisata painissa. Sanoisinko että veeituttaa nyt. Onneks varmaan voisin pian lähteä uimaan kun jalka alkaa kuntoutua. Ja pari kertaa pitää käydä fysioterapiassa.

Tänään vietin  kuutisen tuntia katsellen tv:stä hömppää ja dvdltä frendejä...

... sitten se alkoi puuduttamaan siinä määrin että hyppelin kepeillä ympäri
taloa ja roudasin yhdellä kädellä kuntoiluvälineitä ja habailin useampaan
otteeseen, ahdisti se liikumattomuus.

Postia ilmavoimista ja viikonlopun aktiviteetteja

On sitä tietoa jo odotettukin ihan riittämiin, 20.9. kävin siis Tikkakoskella haastattelussa ja siitä lähtien on ollut sisällä semmoinen pieni jännityksen poikanen. Uskoin kyllä koko ajan aika vakaasti mahdollisuuksiini, mutta kyllä iso kivi vierähti sydämeltä kun tänään syöksyin postilaatikolle kärppänä kirjeen toivossa, ja laatikosta löytyi mainosten seasta ilmavoimien lähettämä kirje ja sen sisällä oleva kirje alkoi näin:

Mitäs muuta.. No viikonloppu meni aivan huikeissa merkeissä kun perjantaina ja lauantaina kävin siskon kanssa Lutakossa mielettömillä keikoilla! Perjantaina esiintyi mun ehdoton suosikkibändi Michael Monroe ja lauantaina aivan mieletön Reckless Love.

Keikoista aion kirjoitella myöhemmin vielä, mutta tässäpä kaksi kuvaa jotka kokoaa fiiliksen täydellisesti:

Ja lauantaina käytiin taas autokaupoilla. Naapurikaupungissa oli myynnissä edulliseen hintaan pienen remontin tarpeessa oleva -94 Nissan Micra, ja sitä me lähdettiin sitten katsomaan. Auto oli odotetun mukainen, jonkin verran laittoa vaativa ja katsastuskin oli mennyt umpeen. Tehtiin kaupat ja iskettiin micra kotitekoisen hinauspuomin perään ja minä menin rattiin, nyt meillä on sitten kaksi micraa ja se yksi varaosina toimiva raato jonka ajoin ojaan.

Auton lämmityslaitteissa oli vikaa, puhallin toimi ainoastaan kovimmalla teholla. Edellinen omistaja oli purkanut keskikonsolia ja radion yms vikaa paikantaessaan, mutta todellisuudessa vika oli lämmitysmoottorin luona apukuskin paikan edessä, heater blower resistorissa. Sulatettiin uutta tinaa siihen resistoriin ja tadaa, lämmitys alkoi toimia moitteettomasti.

Toinen vika oli ajovalojen automatiikassa. Toinen etuvalo ei syttynyt automaattisesti kun virrat laittaa päälle. Meidän molemmissa aiemmissakin microissa on ollut sama vika joka on korjattu, tätäkin ongelmaa oli siis helppo lähteä korjaamaan. Ongelmia syntyi kuitenkin, kun aiemmin toimineet kikat eivät auttaneetkaan, ratin alla olevassa boksissa oleva piirilevy juotettiin läpi mutta ongelma ei ratkennutkaan. Monta tuntia tehtiin isin kanssa hommia, katsottiin kytkentäkaavioita ja näytettiin kolvia useammallekin osalle mutta ei vaan tullut mitään. Meillä oli toinenkin samanlainen osa vanhasta autosta, mutta siinä oli taas sellainen vika että toinen päiväajovalo syttyi palamaan vaikka autossa ei ollut edes avaimia. Lopulta vaihdettiin joitain osia levyistä keskenään ja huomattiin että toinen levy alkoi toimimaan moitteettomasti. Yksi rele oli mennyt oikosulkuun, siitä se vika siis löytyi. Nyt on sekin ongelma korjattu.

Huomenna vaihdan siitä vanhasta raadosta uudet etupenkit tähän autoon, on meinaan sen verran reikäiset ja törkeen näköiset nämä nykyiset.. Ja jos olen oikein reipas niin alan massaamaan pohjaa. Ensi keväänä varmaan on edessä maalausurakka, maalipinta on paikoitellen todella törkeässä kunnossa ja huonosti korjailtu ja hilseilevä.

Tästä piti tulla peltoauto siskolle ja veljelle, mutta itse kaipasin tekemistä ja rassaamista, joten siitä tulikin projektiauto. Katsotaan mihin sen kanssa päädytään!

PS. Jälkikäteen saatiin tietää että auto on sama jonka 500 metrin päässä asuva naapuri myi joitain vuosia sitten. Nyt tämä auto sitten palasi takaisin kotikylälleen seikkailtuaan välissä muualla, huomenna naapurit tulee kylään katsomaan vanhaa uskollista menopeliään.

Ei kipuu ei hyötyy jne

Kyllä mä olen kerennyt jo niin moneen kertaan todistamaan nuo viime aikoina tutuksi tulleet lyriikat "Ei kipuu ei hyötyy". Nautin ihan suunnattomasti siitä tunteesta kun kroppaa polttelee treenien jälkeen ja jalat on raskaat mutta mieli keveä.
Viime aikoina mulla on ollut tosin erityisen paljon tekemistä siinä että puristan itseni sinne äärirajoille asti. Kun kuntoa kuitenkin löytyy ja voimaa on, mutta silti päästän suustani ne sanat "En mä saa heitettyä tästä" tai "No ei mulla oo voimaa". Onneks mennään koko ajan eteenpäin ja joka kerta se raja tulee myöhemmin vastaan. Silti nytkin ärsyynnyn itseeni kun muistelen viime perjantain treenejä joissa olin väsynyt ja matsi meni pelkästään nojailuksi toista vasten, kun en saanut mitään heittoa tehtyä saati sitten ukkoja nurin.
Toisaalta taas oon ihan täpinöissäni koska huomenna on taas harjoitukset!

Tänään kävin pitkästä aikaa puntilla. Vuosi sitten kävin jonkin verran, nyt ei ole tullut käytyä taas. Sisko oli mukana, se harrastelee tota raudan pumppaamista monta kertaa viikossa ja auttoi mua tekemään penkkiä ja vähän maastavetoja. Muitakin tuli tehtyä, ainoastaan vatsoja en tehnyt tuolla ollenkaan kun huomenna tehdään niitä kuitenkin taas treeneissä ja meidän liikkeet on siihen ihan tarpeeksi tehokkaita ja tekee kyllä hyvää.