Sä voit lähteä pv:stä mut pv ei koskaan lähde susta

Reservin aurinko on lämmittänyt kasvoja jo 2,5 kuukautta. Viime aikoina armeija-aiheiset unet on jo jääneet selvästi vähemmälle, mutta aina aika-ajoin unissa tulee ihan spontaaneja metsäkeikkoja, korpossa odottamisia ja tahtimarsseja ja muita välähdyksiä armeijan arjesta.
Ja ihan oikeassakin elämässä tulee välillä aika sotahullu olo kun esimerkiksi koulussa pyytää poikia tekemään jotain ja lisääkin tahtomattaan pyynnön loppuun "Ja mars mars!". Tai se hetki kun opettaja tulee vastaan koulun pihalla ja morjestaa vetämällä gonahtaneen näköisesti lippaan ja nyökkäämällä ja itse toistat samat liikkeet ja toteat opettajalle että "Joo lepo vaan". Mutta onhan se mahtavaa kun kuulee ruokapöytäkeskustelun ajautuvan taas armeijamuistoihin ja siinä missä moni muu tyttö pesee kätensä tilanteesta, itse olen edelleenkin tilanteen tasalla ja voin osallistua keskusteluun. Välillä toki yritän hillitä kielenkantani ja suodattaa inttijuttuja pois puheestani, mutta kun palveluksesta pääsystä on vasta niin vähän aikaa ja se oli kokemuksena niin mieleenpainuva ja on ollut aika iso osa mun elämääni, se etsiytyy tahtomattanikin puheeseeni ja käytökseeni.

Pari viikkoa sitten Ruotuväen toimittaja otti muhun yhteyttä ja halusi haastatella mua lehteen. Tottakai suostuin ja haastattelu saatiin tehtyä. Jutun aiheena oli inttipäiväkirja ja inttiblogi, jostain kautta toimittaja oli eksynyt mun blogiin ja olen toki todella otettu siitä että hän on juuri mun blogin valinnut tähän juttuun.

Tätä kuvaa klikkaamalla saat artikkelin auki luettavassa koossa. Ja löytyyhän koko lehtikin näköisversiona pdf-muodossa Ruotuväen omalta nettisivultakin.

Ja koska aihe on nyt esillä, ajattelin tarjoilla nettiin ennenkuulumatonta aineistoa suoraan mun päiväkirjastani melkein ensimmäiseltä sivulta jolloin elettiin tammikuun 6. päivää ja vuosi oli 2014 eli varmaan kaikki tiedetään että kyseessä oli monelle varusmiehelle aika iso päivä. Tässä on muutamia suoria lainauksia mun päiväkirjastani:

"Täällä on ollut oikein vauhdikasta. Morttisäkki painaa kuin synti, nyt se on sitten räjäytetty ja purettu ja särmältähän tuo kaappi näyttää. Punkkaa ei oo vielä tehty. Äsken kävin syömässä, ruoka oli oikein hyvää."

"Vitsit kun tää on kivaa! Aamuja odotellessa."

"Morttisäkkien raahaamisen katselu ikkunasta on kovin tyydyttävää kun itse ei enää tänään tarvii sitä roudata."

"Meille on opetettu kaikki mitä meiltä on vaadittu ja meille on annettu aikaa riittävästi, ellei liikaakin."

"Nyt kävi alikkeja ja joku herra isoherra juttelemassa. Onpas nämä kaikki niin ihmisläheisiä ja miellyttäviä tyyppejä."

"Oli oikein kiva seisoskella muodossa. Ja muistaakseni 2. joukkueen ryhmänjohtaja kehui meidän joukkuetta oikein särmäksi ja ylpeili meillä muille alikeille."

"Hampaat pesty, äitille ja isille laitettu viesti, kello on 21:58, nyt meen nukkumaan!"

Kuulumisia ja syvää pohdintaa

Reservielämää takana kuukausi! Tuntuu että siitä kotiutumisesta olisi hurjasti pidempikin aika. Tähän kuukauteen on mahtunut kaikenlaista. Oli TJ0-mökkeily, perhejoulu, uuden vuoden mökkireissu ja pari viikkoa aikaa lomailla ja rentoutua. Onneksi ei tarvinnut jäädä tyhjän pantiksi kotiutumisen jälkeen, vaan pääsin opiskelemaan ja 12.1. suunnistinkin aamuvarhaisella Kuopioon. Takana on viisi päivää opiskelua aikuisopistossa logistiikan perustutkinnossa, suuntauksena siis yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Arkipäivisin majailen Maaningan suunnalla ja viikonlopuiksi tulen kotiin. Ihan hyvä että pääsinäin melkein heti normaaliin elämään kiinni eikä jäänyt vaille opiskelu -ja työpaikkaa tai tulevaisuuden suunnitelmia. Haluan saada vaan mahdollisimman nopeasti ammatin ja päästä töihin, tuntuu että tässä on nyt opiskeltu ihan tarpeeksi muutaman vuoden tarpeisiin ja voisi tässä nuorena tehdä jotain muutakin kuin kuluttaa koulun penkkiä.

Kuopion seudulla nyt muutaman päivän pyörineenä voin todeta että kyllä siellä ainakin näin väliaikaisesti viihtyy. Tietenkin olisi ihan huippua jos olis vielä seuraakin niin ei tarvitsisi yksin eksyä Kuopiossa tai parhaillaan jopa Matkuksessa. Mutta milläs tutustut uusiin ihmisiin paikkakunnalla josta et tunne ketään? Ei ole harrastuksia tai muita mahdollisia paikkoja uusien tyyppien tapaamiseen.

Toki näin Tinderin, Hot or Notin ja jopa Suomi24-treffipalstojen (uskokaa mua, nauran itsekin itselleni niin on ihan okei jos tekin tukehdutte huutonauruunne) suurkuluttajana oon sieltäkin katsellut millaisia ihmisiä seudulta löytyy. Mutta voin sanoa että suurin osa noissa palveluissa vastaan tulleista on ihan täysiä idiootteja. Joko niillä on luetunymmärtämisessä ongelmia, ne ei lue mitä profiilini kuvauksessa lukee, niillä on niin iso ego että se vie tilaa aivoilta tai jokin muu selitys, mutta kyllä oikeesti alkaa pikkuhiljaa hiipumaan usko siihen että sieltä löytyisi oikeanlaisia ja kiinnostavia ihmisiä. En toki ketään moiti omista valinnoistaan tai mieltymyksistään, mutta jos ihminen tekee hyvin selväksi että ei ole etsimässä yhden illan juttua eikä friends with benefits -merkkistä ratkaisua niin pitääkö kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja muutenkin lähestyä niissä aikeissa. Harkitsen tässä kovasti kaikkien noiden profiilien poistamista, erittäin aikaavieviä ja häiritseviä sovelluksia jotka tuottaa vaan vitutusta ja jatkuvaa facepalmia. Oikeassa elämässä tilanne ei ole yhtään sen parempi, yökerhoista sitä seuraa on turha etsiä ja monessa muussa paikassa ihmiset on kovin vaikeasti lähestyttäviä. Toki varmaan on miehiä jotka voi sanoa samaa naisista, en yhtään ihmettele.

Mulla on tässä ehkä sitten jonkinlainen ikäkriisi kun tänä vuonna mittariin tulee 21 vuotta ja tällä menolla tuun elämään epämääräisen kissa- ja koiralauman kanssa ja elämään kuin Bridget Jones. Paitsi ilman miehiä. Ja vissiin niitä kavereita. Terveisin: otinpa eilen pikkuveljen elokuviin kun hurjasta pohtimisesta huolimatta en keksinyt mitään muutakaan vaihtoehtoa. Ei siinä mitään, hyvähän tuo uusin Hobitti on näin toiseenkin kertaan katsottuna.

Mitä nyt helvettiä.. 

Reservissä

Niin se nolla napsahti myös tän alikersantin tauluun! TJ0 oli aika erikoinen päivä, kasarmilla se tuntui erittäin epätodelliselta, mutta ei siinä toisaalta ollut mitään riehakasta tai erityistä, ehkä sen päivän ymmärtää vasta sitten myöhemmin kun ikävä armeijan vihreisiin koittaa.

Ajatukset oli koko päivän aika pitkälti jo illan koitoksessa kun meillä oli edessä torstaista sunnuntaihin ulottuva mökkireissu. Se oli kyllä sellainen kokemus ettei toista tule. Kiitos ja anteeksi kaikille mukana olleille. Itsehän kunnostauduin mökkini ainoana naisena jo ensimmäisenä iltana ja hommasin itselleni mustan silmän. Turpaani en saanut mutta muuten oli kyllä tuurit kohdillaan. Oli sitten kiva olla loppuviikko silmä turvonneena ja päivittäin väriä muuttavana. Mutta eipä tuo menoa hidastanut, kuten ei ne lukuisat mustelmat ja jomottava pää mitä keräilin pitkin viikonloppua.
Hauskaa oli joka tapauksessa, oli kiva nähdä porukkaa tällaisissa merkeissä, luultavasti suurinta osaa en tule enää ikinä näkemään niin jäi ihan hauskoja muistoja.

Nyt on ollut aikaa sopeutua tähän reservielämään ja kyllähän tää tuntuu hyvältä. Intti oli yksi osa elämää ja nyt se on takana päin, tuskin tulen palaamaan puolustusvoimien palvelukseen. Vaikka firmassa on paljon hyvää niin ainakin varusmiehenä huomasin paljon epäkohtia ja välillä meni järki ihan kokonaan kyseiseen organisaatioon.
Hommat mitä pääsin tekemään oli ihan mukavia ja suurimmilta osin sellaisia mihin halusinkin. Pääsin hommiin jotka hyödyttää mua tulevaisuudessa siviielämän puolella koulutuksissa ja työelämässä, se oli ihan huippua. Pääsin haluamaani kouluun ja siellä katsotaan kyllä ihan hyvällä kun multa löytyy BE C1E C kortti ammattipätevyyksineen, ADR, työturva, tieturva ja digipiirturikortti. Loppujen lopuksi munkaan tuskin tarvitsee hirveen kauaa tuolla tulevassa koulussa istuskella näillä pohjakoulutuksilla. Vaikka vähän kaduttaakin että lähdin AUK:hon enkä sitten jäänyt miehistöön CE-kuskiksi, varmaan tälläkin peliliikkeellä on arvonsa tulevaisuudessa vaikka nyt vähän kaduttaakin.

Isoin ikävä mulle tulee varmasti niitä hommia mitä sain tehdä, ajoneuvohommat puolustusvoimissa on oikeesti hyviä hommia ja mielenkiintoisia. Lisäksi kasarmista muodostui toinen koti jossa oli loppujen lopuksi mukava oleskella, leiriviikon jälkeen sitä taas oppi arvostamaan, niitä kylmiä tupia ja kovia punkkiakin. Pidin myös siitä että armeijassa hommat oli suoraviivaisia ja useimmiten työt hoidettiin ripeästi. Mua ei ärsytä mikään niin paljoa kun hohhailu ja odottaminen. Silloin kun annetaan homma niin tehdään se sitten kunnolla ja ripeesti ja päästään sitten vaikka nukkumaan hetkeksi. Olen aika malttamaton ihminen ja tykkäsin siitä että useimmiten oli helppo päästä sanoista tekoihin.

Mitä taas en tule kaipaamaan, on ehkä ihmiset. Mulla muuttui porukka niin monta kertaa vuoden aikana. Ensin neljä viikkoa P-kautta Tikkakoskella, sitten noin 5 kuukautta AUK:ssa Lahdessa, sitten takaisin Tikkakoskelle TKKK:hon alokkaiden P-kaudelle, sitten AUK:hon autokoulun apukouluttajaksi, lopuksi pariksi viikoksi rötväämään TKKK:hon. En oppinut kaikkien samaa saapumiserää olevien nimiäkään kunnolla viimeisen puolen vuoden aikana ja oli vaikea tutustua ihmisiin kun hommat pyöri milloin autohallilla ja milloin kasarmilla. Sinäänsä en ole pettynyt, mutta odotin ehkä enemmän uusia ihmissuhteita, kun tuolla kuitenkin ollaan niin tiiviisti ja vuorokauden ympäri ja joskus viikonloppuisinkin. Riippuuhan se toki ihmisestäkin, mä hankin sieltä paljon hyvänpäivän tuttuja mutta ei mulla ehkä ollutkaan tarvetta hommata parempia kavereita kun kasarmin aitojen ulkopuolella elämät on kuitenkin ympäri Suomea ja niin erilaisia että tiesin että siellä tuskin näiden ihmisten kanssa tulee kaveerattua.
Koin myös jonkin verran kiusaamista inttivuoden aikana. Siihenkin olin valmistautunut, mua on kuitenkin kiusattu ala-asteelta asti joskus enemmän ja joskus vähemmän. Joskus kiusattiin ihan näkyvästi ja joskus se tehtiin selän takana. Mä vaan olen sen verran kauan kokenut tätä kiusaamista että tiesin ketkä mua suolaa ja kuuntelin niiden selän takana. Eihän se hyvältä tunnu kenestäkään, mutta en mä antanut sen vaikuttaa yleensä. Ei tullut mieleenkään järjestää siitä suurta showta, muutamien hyvien kavereiden kanssa puhuttiin tästä ja niiden kautta sain kuulla mutkan kautta mitä siellä jotkut isänmaantoivot levittelee palvelustovereistaan.
Tiedä sitten mistä johtuu, en saanut hirveän hyviä arviointeja vertaisiltani eikä alaistenkaan arviot hirveästi mieltä ylentäneet, toisaalta mua arvioviat vanhat kuskit joita en ole johtanut päivääkään, eli aika huonot lähtökohdat heilläkään oli mun arviointiin. Mutta kouluttajat ja esimiehet antoivat mulle hyvät arvioinnit, niihin olen kyllä tyytyväinen! Ja opintovihkoon sain ihan hyvin tunteja kerättyä, joten ihan hyvin fiiliksin voin lähteä tästä jatkamaan.

Mun TJ on niin väbä!

Miten voikaan olla että aamukammassani on enää neljä yksinäistä piikkiä! Kohta lähden viimeistä kertaa kotiovesta M05 päällä ja seuraavan kerran kun astelen saman kynnyksen yli niin se tapahtuu siviilikamppeissa. Tää on aika hurjaa ajatella, mutta toisaalta mulla on ihan yhtä epäuskoinen fiilis kuin vuosi sitten. Sillon ei kertaakaan tullut sellaista todellista päin kasvoja iskevää yllätyksen tunnetta vaan kaikki kävi aika smoothisti. Ehkä samoin käy nytkin. Tai sitten ei.

Loppusodan jälkeen ei tapahtunutkaan mitään kovin jännittävää. Lähdettiin lomille ja maanantaina takaisin. Maanantai ja tiistai vietettiin autohallilla, ei ollut mitään kovin tähdellistä hommaa paitsi siivoamista ja masien pesua. Tiistaina hurautettiin paikallisen ruokapaikan pihaan vanhojen kuskien kanssa ja ostettiin taksarit joita nautittiin autohallin takahuoneessa. Kasarmin mukessa oli joku veteraanien lounas ja maastoruokailu ei ihan innostanut mm syistä että olisi pitänyt odottaa liian pitkaan & koulutushaara. Keskiviikkona oli ATT joka meni ihan penkin alle, mutta eipä vaikuta minun aamuihin eikä muuhunkaan. Ja torstaina läksinkin lomille kun piti perjantaina herätä jo 4:30 ja ponnistaa Kuopioon yhden opiskelupaikan haastatteluun. Yksikön vääpeli ystävällisesti laittoi mulle ylimääräisen KL että pääsin käymään haastateltavana. Hyvältä vaikuttaa, luultavasti mulla on opiskelupaikka tiedossa ensi kuun puolivälistä alkaen!

Lomakassi on pakattu viimeistä kertaa, nyt siellä onkin vaan pakollisten hygieniakamppeiden lisäksi siviilivaatteet! Torstaina koittaa se kuuluisa reservi joka meille tarkoittaa loppusotaa mökkeilyn merkeissä. Juomapolitiikka on jo hallinnassa ja kaikki kondiksessa, kiva nähdä tuotakin väkeä vielä viimeistä kertaa!

Itsenäisyyspäivänä hautausmaalla, muistamassa niitä miehiä joidenka
ansiosta me saadaan asua tässä maassa ja olla ylpeitä siitä. Ja aika
ylpeä saa olla tuosta vasenta hihaa koristavasta siniristilipusta. Ja siitä
että on itse vapaaehtoisena suorittanut varusmiespalveluksen.

Leiri TJ0, Loma TJ0, TJ13

Olipahan päivä! Aamulla moottorimarssi-osastomme lähti liikkeelle kello 9:00 ja puolenpäivän maissa oltiin takaisin Tikkakoskella. Silmäluomet kävi aika raskaiksi, mutta onneksi kahvikupponen Hankasalmella herätti just sen verran että sain moduulissa matkustaneet varusveijarit ja peräkärryssä olleet viestiromppeet ehjinä kasarmille.

Leirille lähdössä, kenttävarustus pakattuna viimeistä kertaa!

Mullehan leiri ei ollut fyysisesti kovin rasittava, kuljettajien hommat ei ole aina siitä sotilaallisimmasta päästä. Itse käytin vapaa-ajan leirillä hyödykseni kömpimällä masin hyttiin ja nukkumalla päiväunet pää rattiin nojaten. Jos tuli kylmä niin iskettiin webasto tulille ja taas tarkeni. Mun kanssa samassa ryhmityksessä ollut kuljettaja oli tehnyt pelimiehen ratkaisun ja hommannut laturin jolla masissa voi ladata kännykkää, se viimeistään teki leiristä luvattoman miellyttävän.
Taisteluvarustusta piti käyttää muutamaan otteeseen, kun vielä näillä aamuilla jouduttiin rämpimään tuliasemiin ilmahälytysten takia. Yöuntakin sain ihan ruhtinaallisesti, sellasta 7-9 tuntia yössä + päiväunet.

Kenttälounas, jota söin leirin aikana ehkä kaksi kertaa. Ei enää ikinä!
Mun uljas kulkuneuvo. Kyllä mä vanhan kunnon masin olisin mielummin ottanut
Laturi! Tuo leirin pelastus ja taisteluhengen kohottaja
Ja webasto, moto-au:n paras ystävä.

Sodan melskeessä kävin myös tuolla firman pikku kauppakassilla kaupoilla.
Parasta oli katsella ohikulkijoiden ilmeitä kun löin masin parkkiin. Lisäksi
ylimääräistä komiikkaa herättää yleensä se kun hytistä laskeutuukin naispuolinen
kuljettaja.

Yksi vuorokausi oli kohtalaisen rankka kun lähdettiin siirtymään uudelle alueelle klo 23 ja perillä oltiin ensimmäisen ajoneuvon suunnistusvirheiden takia siinä klo 2 pintaan. Siitä lähdin vielä kuljettamaan muutamia taistelijoita kamppeineen ja nukkumaan pääsin vasta 4:30. Kuljettajahommissa hyvä puoli on se että maastossakin meille täytyy taata 6 tunnin yhtämittainen lepo. Niinpä minäkin heräsin joskus kymmenen maissa hyvin nukutun yön jälkeen. Ilman peltoreita en kyllä olisi sinne asti nukkunut kun muu porukka oli jo aamulla hereillä.

Vaikka fyysisesti ei ollutkaan rankkaa niin henkistä kanttia tuo leiri vaati. Mulla on aika pitkä tauko ollut kuljetushommista kun olen ollut ensin p-kauden ryhmänjohtajana ja sitten kuljettajakurssin ryhmänjohtajana. Joten kun piti pimeessä kytkeä ja irrottaa tota pientä yhdistelmää tai yksin peruuttaa lähes 90 asteen kulmaan vielä "väräälle puolelle", semmonen kevyt vitutus ja stressi pyrki pintaan. Mutta mitään en rikkonut enkä töhöttänyt, mistä oon melkein jopa yllättynyt. Lisäksi mulla oli inttiin tullessa alla vain B-kortti ja aukissa meidän kuskihommiin saama koulutus oli yllättävän suppeaa, joten pieni ylimääräinen stressi oli koko ajan päällä. Mutta elossa ja kunnialla selvittiin ja koko komppania sai loistavaa palautetta päättöharjoituksesta!

Viimeinen telttayö käsillä ja fiilis mitä mainioin!

Liekitin tonnikalavoileipää (kun nuo leipien alla olevat tikut syttyi palamaan)
 ja nautin viimeisestä illasta koropj:n lämmössä ja kelasin että kohta tää on ohi. 

Mutta kyllä oon onnellinen kun pääsin lomille. Muuten tuolla olisi kestänyt vielä pidempään kuin tän 11 päivää  mutta mulla alkoi pinna olla aika kireellä monien ihmisten kanssa. Kun ollaan poikkeuksellisissa olosuhteissa ja jatkuvassa kanssakäynnissä, alkaa väistämättä kaivata omaa rauhaa ja toisista ihmisistä alkaa löytyä harvinaisen ärsyttäviä piirteitä. Mulla on aika usein vaikeuksia tulla toimeen tietynlaisten ihmisten kanssa ja tuollaisissa olosuhteissa se vaan korostuu. Viihdyn erinomaisesti omissa oloissani ja siksipä oon niin onnellinen että nyt on pari päivää aikaa tehdä omia hommia eikä tarvitse huomioida ketään. Vaikka intin aikana saakin paljon kavereita niin enpä usko että siviilissä tullaan törmäilemään ikinä. Siitä oon ihan kiitollinen, tää on vain väliaikaista ja kohta ohi.

Palvelusaikani kolmas sulhanen aamuauringossa. 

Nyt unten maille ja nauttimaan kiireettömistä lomapäivistä ja nollaamaan ajatuksia! TJ12,

Lopuksi somessa olevan inttikuvaviikon kunniaksi kuvia kesältä, uusien
alokkaiden leiriltä Lohtaja Sunny Beachilta. Onnellinen moto au siellä
luonnollisessa ympäristössään poteronkaivuussa?

TJ18 - lopun alkua

Vähiin alkaa käymään aamut! Ihan käsittämätöntä ajatella että reilu pari viikkoa enää ja sitten tää on ohi.

Kun uusien kuljettajien autokoulu loppui, mulla alkoi 16 päivän lomat jonka aikana ehti sopivasti unohtaa kaiken koko laitoksesta ja suurin osa ihmisistäkin painui ihan unholaan. Teki niin hyvää päästä maistamaan siviilielämää, toisaalta nyt sitä odottaa kahta kauheemmin kun muistaa miten vapauttavalta ja rentouttavalta se tuntui.. Lomien aikana näin muutamaa kaveria kun oli aikaa ja jaksamista kerrankin. Koiran kanssa reippailin ihan urakalla, lenkit oli sellaista 5-13km luokkaa ja ai että mä nautin! Pääsi ulkoilemaan luontoon just sillon kun huvitti ja sai kävellä niin paljon kun tietä riitti. Kävin elokuvissa katsomassa Mielensäpahoittajan ja samaistuin päähenkilöön melkein täysin. Koirapuistoilin koiruuden kanssa ja kävin autoilemassa sen kanssa pitkin ja poikin. Talvirenkaatkin vaihdoin vihdoin ja viimein. Aloitin katsomaan uutta tv-sarjaa ja jäin koukkuun (The Big Bang Theory) ja kävelin 5 kilometriä Tuurin kyläkaupassa ostoksilla ollessani.

Eli joo, oli vähän kyistä palata takaisin valtion sirkukseen. Sunnuntai-iltana tulin ja tiistaiaamuna lähdettiin loppusotaan. Aijai, kevyt muutos arkirutiineihin kun vielä viimeisen kerran joutuu nukkumaan pj-teltassa ja kantamaan tota vanhaa tetsaria sekä elämään leivällä ja hedelmillä (pakkiruokaa en syö, ei oo mun juttu). Onneksi sentään viimeinkin pääsin koulutustani vastaavaan hommaan eli kuljettajaksi. Okei maavoimissa mun hommani olisi ihan eri mut onhan nää ylivoimaisesti parhaita hommia. Kun katselee noita kelanvetäjiä ja spolleja täältä masin lämmöstä.. Ei voi valittaa. Leiri TJ5! Vähiin käy ennen kun loppuu!

Kyllä mä odotan siviiliin pääsyä, on tämä laitos jo nähty ja kyllä täältä jo joutaisi pois. Pientä gonahtelua alkaa olla ilmassa kun tajuaa että kohta pääsee reserviin ihan lopullisesti ja pääsee jatkamaan omaa elämää. Opiskelupaikkoja on katseltu ja luultavasti tammikuussa alkaa koulu. Ja ensi keväänä meille tulee koiranpentu! Kaikkea jännää on tiedossa, hoidetaan nyt tää leiri ja viimenen puoltoistaviikkonen jotenkin kunnialla loppuun.

TJ viiskytjotain

Kuulin vähän juttua että mun palvelustoverit on löytäneet tiensä mun blogiin ja tätä on jossain tuvassa lueskeltu ja villi veikkaus on että mun kirjotelmille on siellä naurettu haljetakseen. Eihän siinä, hyviä lukuhetkiä pojat!

Mulla on takana kohta 10 viikon mittainen kuljettajakurssi jolla toimin apukouluttajana ja rj:nä. Ehdottomasti p-kauden johtamishommia parempia hommiahan nää on, oon viihtynyt hyvin vaikka jouduinkin muuttamaan toiseen komppaniaan. Aukin aikana tuli tetsattua ja marssittua ihan yhden varusmiespalveluksen tarpeisiin joten oon ihan hyvillä mielin katsellut komppanian ikkunasta kun tulevat aliupseerit on lähteneet kelojen ja tetsareiden kanssa korpeen ryynäämään. Vaikka hyviä hommia nää omat hommat onkin monen muun varusmiespalvelukseen verrattuna niin on tässä saanut ihan tarpeeksi ressata ja tehä töitä. Autolla saa ajaa aivan riittämiin ja kiirettä pitää.

Ja eipä tuolla tarvii huolehtia siitä että yksin jäis, juttuseuraa riittää ja aika kuluu mukavasti vapaa-ajallakin vaikka oma tupani onkin yleensä tyhjillään. Aina välillä kun omassa punkassa rötvääminen ja leffojen ja sarjojen suurkulutus alkaa käymään hermoille, aina löytyy joku jonka kanssa puhua vaikka sitten säästä. Niin ja tälläkin viikolla aikaa oli siinä määrin että paremman tekemisen puutteessa kävin parina päivänä juoksemassa (pakkassää ja juoksutauko + venyyttelyn missaaminen kostautui siinä mielessä että nyt on etureidet tosi jumissa) keskellä kirkasta päivää.

Muken ruoka on alkanut maistumaan pahalta. Toisaalta fyysinen rasittavuus näissä hommissa on aika minimaalista jollei omaehtoista liikuntaa lasketa. Siispä muken aamupalalla ja sotkun voileivillä elää ihan mainiosti.

Ei muuta ku aamuja!

PS Kiitän poikia siitä että lahjoittivat mulle Uuden testamentin josta kehottivat lukemaan sananlaskun 21 jakeen 19 joka kuului näin: "Parempi asua autiomaassa kuin pahansisuisen vaimon kanssa".

Miten meillä menee

Hävettää huomata että viimeisin päivitys on 4.7. On se aika vissiin vähän vierähtänyt ja vapaa-aika on kulunut muualla kuin blogin ääressä. Pahoitteluni siitä. On ollut olevinaan kaikenlaista muuta, vaikka tosiasiassa oon käyttänyt kaiken vapaa-aikani huilailuun ja kotona oleskeluun. No okei, viikonloppuja oon viettänyt lavatansseissa jonkin verran ja nyt oon pari kertaa ehtinyt taas käymään harkoissanikin. Kummasti sitä vaan aktivoituu kun syksy saapuu!

Tänä viikonloppuna, pitkästä aikaa sai näyttää naiselliselta!

Mulla menee hyvin. Alikersantin rooliin oli aluksi aika jännää astua. Auktoriteetti ja vastaavat sotilaalliset asiat eivät mua niinkään mietityttäneet, vaan paineita oon ottanut siitä että mun pitää tietää ihan koko ajan mitä tulee tapahtumaan, millon tapahtuu mitäkin ja missä kukakin alaisistani on menossa. Kyllähän siitä on selvitty, mutta täytyy sanoa että oon onnellinen kun p-kausi on osaltani ohi. Mulla on takana käytännössä kolme p-kautta. Oman p-kauden jälkeen koitti auk joka oli meillä ainakin melkein pelkkää toistoa omasta p-kaudesta, meno ei muuttunut juuri mihinkään. Sitten siihen perään uusien alokkaiden p-kausi.

Poterossa puolustautumassa

Moottorimies-tason hommissa

Sen myötä oon  saanut taas pukea päälleni vanhan kunnon tetsarin joka on ihan kidutusvälineeseen verrattava, kun ensin on tottunut HämRissä siihen uuteen ja käyttökelposeen tetsariin. Lisäksi oon päässyt kaivamaan seisomapoteron ja opettamaan alokkaille yksittäisen taistelijan etenemismuotoja ja muuta huikeeta!

RÄJÄHTI, RÄJÄHTI!

Tvällärihommissa

Alunperinhän mun ei todellakaan pitänyt mennä alokkaiden ryhmänjohtajaksi vaan autohallille kuskihommiin ja sitten p-kauden jälkeen uusien kuskien kaitsijaksi ja kouluttajaksi. Mutta erinäisten vaiheiden kautta kävi niin että kaikki liikenevät alikersantit valjastettiin alokkaiden johtajiksi. Pari viikkoa ehdin olla kuskihommissa ennen kuin piti lähteä johtamaan uusia sotureiden alkuja. En todellakaan ole tyytyväinen siihen että jouduin alokkaiden johtajaksi, mutta täytyy sanoa että on tässä ollut hyviäkin puolia. Oon saanut pitää monia koulutuksia ja saanut tehdä erilaisia johtamissuoritteita. Silti olen enemmän kuin onnellinen siitä että nyt se on ohi ja pääsen oman koulutushaarani hommiin. ero HämR:n ja IlmaSk:n välillä on ollut ihan huikea siinä millaista kuria pidetään, miten asiat tehdään ja millaisia käytänteitä on. Eniten harmittaa se että alokkailla on voinut mennä pienet päät sekaisin kun niille on nyt opetettu asioita aika eri tavoin. Mutta tällaista se on.

Alaiset tekivät ryhmänjohtajistaan sikalistat. Itse sain jokaisessa listassa aika samankaltaisia huomioita osakseni. Olen mm hiekkapillu, ärsyttävä jne. Sain myös paljon muotokuvia osakseni, tykkään erityisesti siitä miten mut on kuvattu niissä isona ja miespuolisena ja mulla kasvaa kyrpä myös otsassa. En oo ollut hirveen suuressa suosiossa, mutta oikeastaan ei kiinnosta enkä mä tästä aio muuksikaan muuttua.

Nyt viettelen kuuden päivän lomia, aina torstaihin asti! Ja sitten viikonlopuksi autohallille päivystämään ja maanantaina alkaa uudet kuviot uusien kuskien kanssa. Ei ehkä ihan ideaalisin tapa viettää 20v synttäreitä, mutta aina ei voi voittaa.

Leben

Mullahan oli tässä ruhtinaallinen kesälomakin, 9 tai 10 päivää se kesti :) Välissä olin yhden päivän palveluksessa kun alaisilla oli valokuvaus ja halusin osallistua niihin. Että on tässä ehditty hyvin vetää lebeniä alkuvuodenkin edestä.

Iltavapailla kerran

Tikkakoski

Vanha kunnon Tikkakoski! Sinä iltana kun juhannusviikon sunnuntaina
tänne astelin ekaa kertaa sitten Helmikuun 6. päivän.

Iltavapaat, koti, perhe ja ulkosauna! Tikkakoskella olo maistuu senkin takia
että nyt voi iltaisin käydä jopa kotona sen sijaan että neppailee kasarmilla.

Iltavapaiden jälkeiset aktiviteetit

Patrikin kanssa iltavapailla hassuttelemassa rannalla

Eiliset iltavapaat kuvin. M05 härövarustus mallia iltavapaat. Patrikin kanssa kävin Kunton haudalla, sen lopetuksesta
tuli toissapäivänä kuluneeksi vuosi (silloin sytytin iltavapailla kotona kynttilän haudalle, siellä se edelleen paloi), oma tupa ja oma lupa odotti mua kasarmilla. Kyllä kelpaa asua tällaisessa mukavassa ja viihtyisässä yksiössä!

Ja tässä tän illan aktiviteetit! Ajohallin päivystys -nakki napsahti mun kohdalle. Mikäs tässä,
tilattiin pitsat portille ja katottiin jalkapalloa ja sellasta. Nyt vähän leffaa! Viikonlopun työt
on jo tehty tän iltapäivän aikana, nyt vaan nautitaan gineksestä hallilla!

Rouva Alikersantti!

Ei lisättävää tältä erää! Ryhti painuu kumaraan kun rautaa on rinnassa niin maan perkeleesti. No ei vaan, mutta hyvältä tuntuu joka tapauksessa. Paljon kivoja ja vähemmän kivoja muistoja on takana aukin ajalta, nyt sitten vähän juhannuksen viettoa ennen J-kauden koetuksia :)

Worst part is over

Kyllä se näin on, AUK TJ5! Kohta arvomerkki vaihtuu nakkiaurasta ja silakasta kahteen kulmarautaan ja palveluspaikka Hennalasta vanhaan kunnon Tikkakoskeen!
Tällä viikolla meillä oli viimeinen fyysinen rutistus kun RTK koitti. Se osoittautuikin odotettua helpommaksi, marssittiin kahden päivän aikana reilu 40km ja tehtiin linjakohtaisia käytännönkokeita ja ammuttiin vähän partioittain. Nukuttiin 7-8 tuntia luokkatilassa ennen pikamarssia kasarmille, olihan se ihan miellyttävä ylläri kun viime marssilla jossa itse olin, me nukuttiin 10 minuuttia taivasalla..

Tuo aiempi marssi oli perinnemarssi joka tuli vähän puun takaa meille kaikille. Kahden päivän marssiin mahtui 60km jalkamarssia, vesistönylitys, suunnistusta ja muutamia muita rasteja. Olihan se ihan hauska kokemus. Itse toimin meidän ryhmänjohtajana ja kyllähän siinä pinna oli aika kireellä. Tuntui että rasteja tuli vaan lisää ja lisää eikä marssi lopu ikinä. Siinä vaiheessa kun oltiin hypätty järveen taisteluvarustuksessa (rynkkypyssy jätettiin kylläkin rannalle) ja kiivettiin vuorollamme takaisin laiturille uitettuina, väsyneinä ja nälkäisinä trangiaruokien jälkeen, saatiin viimein kuulla että edessä oli enää siirtymä Hennalaan.
Kaikki 4 naista jotka lähtivät marssille, saapuivat myös maaliin. Sen sijaan miehistä lopetti aika iso prosentuaalinen osuus. Olihan se hieno fiilis taistella tuollainen koetus loppuun asti samalla kun monet tekivät sen helpon ratkaisun ja lopettivat. Samana ja seuraavana päivänä kasarmilla liikkui ainoastaan linkuttavia ja uikuttavia varusmiehiä ja vemppamuodot kasvoivat isommiksi kuin varsinaiset muodot. Ja kaikki me jotka marssittiin alusta loppuun asti, saatiin palkinnoksi kuntoisuuslomat! Ensimmäinen kuntsari on siis hankittu nyt.

Loppusotakin käytiin taistelemassa. Poterorallia, vähäisiä yöunia ja lukuisia teltanpystytyksiä ja purkuja lukuunottamatta leiri oli ihan mukava. Okei kyllä se nakersi kun maattiin 6 tuntia soijassa ja itikoiden puremina mättäällä odottamassa taistelua. Mutta ajoneuvojen kunnossapitohommat ja kuskihommat oli mukavia. Itse otin mielelläni vastaan kaikki mahdolliset kuskinakit, ne tarjoavat nimittäin hyvän nakkisuojan epämiellyttävien tehtävien varalle.

Mutta nyt nuo kaikki on todellakin takana ja meillä on jäljellä enää kolme varsinaista päivää ja ylenemispäivä! Ihan huikeeta, ensimmäinen varuste-erä on jo palautettu ja pari päivää on kulunut aika pitkälti täyteohjelman merkeissä ja maatessa.
Hennalaa voi ehkä paikkana tulla vielä ikävä. Kasarmi on nimittäin todella kaunis, toivottavasti rykmentin lakkauttamisen jälkeen alueelle löytyy arvoistansa käyttöä. Myös kurssikavereita tulen varmaan vielä kaipaamaan. Vaikka välillä onkin vituttanut, niin kyllä ne ihmiset on tehneet tästäkin kokemuksesta arvokkaan. Itse moto auk ei ehkä ole ollut ihan sellainen kun odotin. Meillä on ollut yllättävän vähän autohommia, leiritkin on menneet aika paljon jääkärihommissa eikä korjaushommia ole saatu tehdä niin paljon kun olisin toivonut. Mutta Tikkakoskella mua odottaa kuskihommat ja kuskien johtaminen, joten en jaksa ajatella taaksepäin täyttämättä jääneitä odotuksiani.

Torstaina valmistuu siis Hennalasta viimeinen erä särmääkin särmempiä moottorialiupseereja. Sieltä minä lähden juhannuksen viettoon ja sunnuntai-iltana palaan vihdoinkin Tikkakoskelle!

Lahti TJ32

Joskus käytän siviilivaatteitakin nykyään! Tässä mä ja Patrik vietellään
aurinkoista sunnuntaita ja nautitaan ennen kun mulla taas illalla koittaa lähtö.

On taas nähtävästi jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Sinäänsä hassua, aikaa on nyt enemmän ja kaikinpuolin mahdollisuuksia kirjoittelulle olisi useemmin mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. No korjattakoon tämä paha tapa saman tien.

AUK2 on pyörinyt jo useamman viikon ajan ja aika oikeesti kuluu ihan huomaamatta! Nyt varsinkin kun olen lusinut viimeisenkin Lahti-gineksen niin tuntuu että viikonloppuja on ihan koko ajan. Muutenkin elämä on paljon kivempaa nyt kun AUK2 ja moottorihommat alkoi.


Palataan kuitenkin vielä hetkiseksi AUK1 loppuun. Ennen kun viimeinen viikko ykköskurssia alkoi, koitti ylenemispäivä. Olin itse osannut vähän odotella että voisi sieltä ehkä se korpraalin nappula osua kohdalle, ja niinhän se osuikin! Alle puolet meistä yleni joten osaan kyllä antaa arvoa tälle nakkiauralle.
Samana viikonloppuna tehtiin vertaisarviointeja ja annettiin ja kerättiin palautetta toisistamme. Myös meidän linjanjohtaja antoi jokaiselle henkilökohtaisen palautteen ja kertoi meidän vahvuuksista ja kehittämisalueista. Itse sain erittäin hyvät palautteet ja etenkin linjanjohtajan mulle osoittamat kehut tuntuivat äärettömän hyviltä ja nostattivat mielialaa. Sain mm kuulla hyvää palautetta itsekuristani, itsevarmuudesta (josta kuulemma useat jätkät voisivat ottaa mallia), siitä että pystyn näyttämään fyysistä esimerkkiä ja tieto-taito-tasostani. Vertaisilta sain taas monenlaista hyvää palautetta ja jokunen kehittämiskohdekin sieltä tuli ilmi. Parhaat kommentit oli kuitenkin "Oot yks jätkistä" ja "Sulla on isommat kivekset kun monella meistä"

Moto-AUK on ollut ihan hienoa aikaa, oon viihtynyt näissä hommissa hyvin. Autojuttuja vois olla vielä enemmänkin, mutta kyllä nää ammattipätevyysopinnot, autojen rassaukset ja rakennekoulutukset sekä motoleirit on tarjonneet mahdollisuuksia olla autojen parissa. Nyt olis jäljellä vielä jonkin verran ammattipätevyyksiä, yks leiri ja jotain muuta näiden neljän jäljellä olevan viikon aikana. Niin ja sitten RTK. Se nyt ehkä on ainoa mikä tässä ketuttaa enää. Mutta saattaapi olla niin että se on mun viimeinen jalkamarssi palvelusaikana, ainakaan toista yhtä raskasta ei oo tulossa enää. Ja kun kerran kiväärilinjan tutkinnosta on selvinnyt niin joku RTK nyt menee varmaan, pieni vitutus kuuluu asiaan.

Tässä sitten jotain kuvatuksia arjesta ja elämästä
(hävettää tuo baretti, ei se enää noin karjalanpiirakka ole)

Vainmoottorimiesjutut... infrasunin lämmössä bankottelu
sääsuojassa

So Happy I Could Die

Siinä se nyt on! Kiväärilinjan merkki koristaa lomapuvun hihaa ja muistuttaa mua tästä eteenpäin siitä mitä oon viime viikkoina saanut kokea. AUK1 oli omalla tavallaan mahtavaa aikaa, mutta tavallaan se oli raskasta ja uuvuttavaa. Nyt jälkeenpäin muistelen ylpeydellä menneitä viikkoja ja mieleeni tulee lähinnä hyviä muistoja. Mutta oli siellä niitäkin hetkiä kun tuntui että seinät kaatuu päälle ja kaikki menee penkin alle. Oli muutamia todella toivottomia hetkiä, mutta ennen kaikkea muistan että pääsin niistäkin yli.

Parasta oli saada palautetta omista suorituksistaan ja kehittyä niiden mukaisesti. Etenkin positiiviset kommentit jäivät mieleeni ja auttoivat jaksamaan silloinkin kun tuntui vaikealta. Meillä oli palauteoppitunti tätä leiriä edeltävästä leiristä, ja siellä mainittiin neljä tehtävissään onnistunutta ja hyväasenteista taistelijaa, ja mun nimeni oli siellä ja perusteluina maininnalle oli:

"Vedit todella tunteella alusta loppuun ryhmän johtajana ja ryhmä toimi hyvin"

Linjan johtaja sanoi että annoin hyviä ja selkeitä käskyjä joissa kävi ilmi kaikki oleellinen. Lisäksi hän mainitsi että oli ilo katsella sitä vauhtia jolla syöksyin tuliasemaani. Sain myös alaisiltani hyvää palautetta johtajasuorituksen arviointilomakkeeseen. Tästä on eittäin hyvä jatkaa eteenpäin!

Viime viikolla oltiin siis suorittamassa hyökkäysleiriä ja tutkintoa. Hyökkääminen osana jääkäriryhmää tuli tutuksi jo puolustusleirillä mutta varsinkin tuolla viime leirillä. Se on jännä miten pyörämarssinkin jälkeen tuntuu ettei väsytä ollenkaan kun tietää että piipussa on paukkupateja ja meitä vastassa on oikee vihollinen. Kertaakaan ei hajottanut lähteä harjoitukseen sillä noissa tilanteissa saa jonkun ihmeellisen adrenaliiniboostin jonka voimalla jaksaisi syöksyä eteenpäin vaikka miten pitkään.
Leiriin kuului paljon muitakin siistejä juttuja, kaikkea en edes muista kun meidän päivät oli niin täysiä ja koko ajan oltiin menossa. Yöt vietettiin sissiteltoissa, joista itse ainakin tykkään enemmän kuin puolijoukkueteltassa. Vaikka välillä vieruskaveri pyöriikin omalle patjalle tai joku huutaa unissaan ja herättää koko teltan, tai välillä sukkahiki ja pieru haisee, sissiteltta on mukava ja nopeasti lämpiävä teltta jossa saan itse aina parhaat unet.

Leirien parasta antia on ehdottomasti motivaatio-suklaa ja muut ylimääräiset
muonat joilla taataan taistelijoiden taistelukyvyn (ja joissain tapauksissa myös
taistelumotivaation) säilyminen!

Itse tutkinto oli... mielenkiintoinen. En lähde tässä sen kummemmin kertomaan mitä siellä tapahtuu, mutta sen sanon että kun on marssittu ja suoritettu rasteja ja sykitty klo 14:30-06:00 vain muutamilla tauoilla, alkaa itse kutakin vähän väsyttämään ja keskittyminen herpaantumaan. Itse pysyin positiivisella fiiliksellä koko ajan, varsinkin kun aamu alkoi sarastaa niin mielessä pyöri vaan ajatus että tänä iltana mä pääsen kotiin! Aamulla meille oli varattu muutama tunti aikaa nukkua teltoissa.

Koska mun tutkinto oli sujunut yllättäen ilman haavereita, toki mä teloin itseni telttaa kasatessa. Työnsin sissikaminan piippua teltan ovesta sisään, ja mun polvi kääntyi sisäänpäin ja muljahti todella kivuliaasti. Mullahan meni polvilumpio sijoiltaan syyslomalla, sen jälkeen toi polvi on kerran muljahtanut vastaavasti. Hetken aikaa istuin ja nielin kyyneliä, sitten raahauduin telttaan nukkumaan. Kun polvi ei tuntunut paremmalta edes muutaman tunnin unien jälkeen, oli pakko mennä ilmoittamaan kouluttajille. Linjan johtaja lähti viemään mut veksiin. Matkalla hän kertoi että mua ei tulla enää hakemaan leirille takas, mutta mun näytöt siittää siihen että kiväärilinjan merkin tuun saamaan kyllä. Perjantai menikin mun osalta sitten veksissä istuessa ja kaupunginsairaalassa röntgenissä. Polvessa ei ole luussa mitään murtumaan viittaavaa, mutta nivelsiteet on varmasti löystyneet nyt näiden iskujen johdosta sen verran että tää vamma voi olla pidempiaikainenkin ja toistuva. Luulen että jos intin jälkeen tää jatkuu, edessä on leikkaus jossa noita nivelsiteitä kiristetään.

Muu joukkue suoritti vielä muutamia sykkimis-suorituksia leirillä ja marssi sitten takas kasarmille, oli muuten onnellisen näköisiä poikia makaamassa kassun nurmikolla päällekkäin ja limittäin.

Sitten tehtiin nopeet aseputsaukset (me vemulit oltiin jo siirretty ja putsattu joukkuekohtainen kalusto) ja teksit, jonka jälkeen nopea lomapuhuttelu jossa meille iskettiin kouraan nuo komeat kiväärilinjan merkit. Ja sitten lomille mars! Jalat tuusan nuuskana raahustin linja-autoasemalle, ostin pitakebabin ja könysin bussiin. Sain just ja just syötyä pitani ennen kun nukahdin ja seuraavaksi heräsinkin vähän ennen Jyväskylää. Sieltä sitten isin kyydillä kotiin, jonne ei ole koskaan ollut isompi ikävä kuin silloin.

Kebabpita, linja-auto ja suuntana koti! Huomatkaa myös
miten kauniissa kunnossa kädet on leirin jäljiltä, sormet on
täynnä pieniä haavoja joista lika lähtee käytännössä vaan
saunassa käymällä.

Maailman paras tunne tuli siitä kun kaivauduin peiton alle ja makasin viime viikonloppuna ostetulla uudella patjalla joka on noin 5 kertaa paksumpi kuin patja mallia puolustusvoimat. 11 tuntia unta oli erittäin tervetullut nollaus kuluneelle viikolle. Viikonlopulle en ollut asettanut mitään suunnitelmia, tavoitteena oli vaan saada unta tarpeeksi ja viettää aikaa kotona perheen kanssa ja rentoutua ja palautua. Tähän mennessä oon ainakin onnistunut tavoitteessani hyvin. Molemmat polvet on todella kipeitä joten lepäämistä on tullut harrastettua senkin vuoksi aika hyvin.

Juokaa te vaan päänne pipiksi lauantaisin,
minä saunoin pihasaunassa ja loppuillan vietin
Roger Moorea (007) katsellen. 

Tuleva viikko on vielä oikeasti AUK1 aikaa, mutta käytännössä me motomiehet suoritetaan jo ammattipätevyyksiä ja jääkärilinja tekee omia juttujaan. Nyt on helpottunut fiilis kun tietää että pahin on ohi ja nyt pääsen niihin hommiin joiden takia tänne tulinkin. Innolla odottelen tulevia motoleirejä joita tulee olemaan tosi paljon. Enää semmonen 10 viikkoa on jäljellä aikaa Hennalassa, kunnes kaks kulmarautaa rinnassa pääsen takaisin Tikkakoskelle. Nyt on hyvä fiilis, illalla lähden jopa ihan mielelläni takaisin Hennalaan koska tiedän että ens viikkoon kuuluu kaikkea mielenkiintoista ja hauskaa. Ja ens viikkohan on vaan nelipäiväinen, sen jälkeen koittaa neljän päivän pääsiäisloma! Kyllähän tämä alkaa maistumaan!

RÄJÄHTI!
Säilytän intissä aina kaikki siviilikamat lomakassissa ja
tuon ne lomille kotiin että voin tarvittaessa jättää
ylimääräiset kamat tänne tai ottaa jotain tilalle. Sunnuntaisin
tää on lopputulos kun pakkaan taas seuraavaa viikkoa varten.

Tässä mä edellisen leirin
jälkeen kassulla valmiina
suorittamaan henkilökohtaista
huoltoa.

Vaikka arjessani nään satoja miehiä päivittäin, on tällä hetkellä olemassa vaan yks ukko jota
ikävöin ja se on tää äijä! Patrik on <3

Viime viikonloppuna, silloin vielä ilman kiväärilinjan merkkiä. Nyt oottelen että
saan hihaa koristamaan sen kuskimerkin, sopii hienosti näihin mun ilmavoimien
väreihin meinaan! Ja onhan se moto-auk ainoa oikea auk ;)